Rusakot loikkivat, rapsuttavat, hellivät ja tappelevat

1 Kommentti

Rusakko taitaa olla tällä hetkellä se nisäkäslaji, jota olen eniten kuvannut.

Se ei johdu siitä, että olisin erityisesti pyrkinyt kuvaamaan rusakkoja. Niitä nyt on vain sattunut pyörimään niillä kuvauspaikoilla, joilla yleensä itse liikun.

Siis Suonenjoen Metsäntutkimuslaitoksella ja Suonenjoen jätevedenpuhdistamolla.

Niinpä kuvareppuuni on kertynyt mm. herkullisia rajaamattomia lähikuvia turkkiaan huoltavasta ja itseään rapsuttavasta pitkäkorvasta.

Rusakko rapsuttaa korvaansa.

Myös kiimassa olevien rusakoiden temmellystä olen päässyt näkemään ja kuvaamaan.

Rusakot tappelevat lemmestä kiihkeinä.

Hellyttävin kuvista on kuitenkin varmaan kuva emon ja poikasen hellästä iltahetkestä kuonokkain.

Äiti ja lapsi kuonot vastakkain.

Visuaalisesti kaunein kuva on puolestaan kuivuneessa rikkaruohokasvustossa piilotteleva pomppuihme.

Värikäs kuva.

Rusakko piilossa kauneuden keskellä.

LuonnOLLIsesti,

Olli

1 Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.