Hylätty Nalle ja aution talon kätketty salaisuus.

Kommentoi

Hylätty nalle aution talon arvoituksellisessa huoneessa.

Hylätty nalle aution talon arvoituksellisessa huoneessa.

Jokainen kivi on käännettävä, jokainen kaappi tutkittava ja jokainen ovi avattava.

Tämän opimme Nalleni kanssa käydessämme kahtena päivänä kuvaamassa autiota taloa, jonka olin ensimmäisen tutustumiskäynnin jälkeen aikonut jättää kokonaan väliin.

Hylätty Nalle ja pitkä autiotalo.

Syy miksi en ensin halunnut kuvata sitä, johtui talon mitäänsanomattomasta ulkonäöstä.

Se oli muodoltaan pitkä ja kapea, mistä syystä sen kolme huonetta olivat siten peräkkäin, että talon rikotuista päätyikkunoista näki läpi koko talon.

Talon kiinnostavuutta vähensi myös se, ettei huoneiden sisällä näyttänyt olevan juuri mitään, mitä en olisi jo kuvannut.

Lisäksi yksi huoneista oli erittäin epäsiisti ja täynnä kaikenlaista rojua.

Kaiken näkemäni perusteella kuvausten piti olla suhteellisen nopeasti suoritettuja, ja niin ne olivatkin aina siihen asti, kun olin jo kerännyt tavarani poistuakseni lopullisesti paikalta. Satuin näet katsomaan tarkemmin erääseen hämärään rojua täynnä olevaan komeroon: Se ei ollutkaan komero, vaan jäteröykkiön takaa nousivat hyvin kapeat portaat ullakolle.

Suljettu ovi. Kiipesin ensin jätekasan päälle ja siitä portaille löytääkseni vinttitilasta – en mitään. Portaista pääsi pieneen tilaan, jossa ei todellakaan näyttänyt olevan mitään mainitsemisen arvoista. Ainut jossain määrin huomiota herättävä asia oli tilan sisäseinällä oleva pieni punainen luukku, jonka merkitystä en sen enemmän ymmärtänyt enkä myöskään ihmetellyt.

Niinpä päätin, että tilan tarkastelu portaissa seisomalla saisi riittää, koska tilan mataluuden takia siellä olisi voinut liikkua vain kumarassa tai kontaten.

Palasin siis alakertaan vain kääntyäkseni heti takaisin sadatellen laiskuuttani: ”Jokainen ovi on avattava.”

Sen, mitä punaisen luukun takaa lopulta löytyi, löydät kuvasarjan viimeisestä kuvasta.

P.s. Löydät koko Hylätyn Nallen tähänastisen tarinan sivun oikean sivupalkin yläreunasta tai tästä linkistä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.