Hylätty Nalle maanalaisessa rinneluolassa Suonenjoen siirtolohkarelueella

Kommentoi

hylätty nalle,abandoned teddy bear,luola,rakoluola

Hylättyä Nallea pitää houkutella laskeutumaan alas luolaan.

Jatkoin eilen  Nallen kanssa rakoluolakuvauksia Suonenjoen Haavikkolehdon lohkare-alueella. Tällä kertaa tutkimusretken kohteen oli luola, jonka olin löytänyt vuonna 2012 pienen Kylki-Kurikkajärven pohjoispuoleiselta alueelta, jossa on runsaasti jääkauden sinne kuljettamia suuria siirtolohkareita.

Tämän nimettömän luolan erikoisuus on siinä, että se sijaitsee maan alla lohkareiden peittämässä rinteessä. Luolan aikoinaan löytyminen oli täysin sattuma, sillä sen suuaukkoa on sen sijainnin takia lähes mahdoton havaita etäämmältä.

hylätty nalle,abandoned teddy bear,luola,rakoluola

Kylki-Kurikan rinneluolan sisäänkäynti ylhäältäpäin kuvattuna

Toisaalta aivan luolan suuaukon edessä on lohkare, joka estää suoran näkyvyyden luolaan, jonka pohja on reilun metrin maanpinnan alapuolella.

hylätty nalle,abandoned teddy bear,luola,rakoluola

Kylki-Kurikan rinneluolan sisäänkäynti ylhäältäpäin kuvattuna

Itse luola on muodoltaan kapea ja korkea tunneli, sillä se on pituudeltaan n. 6. metriä, leveydeltään enimmillään reilu metri ja keskikorkeudeltaan ehkä jonkin verran yli kaksi metriä. Korkein kohta aivan luolan perällä on kuitenkin useampia metrejä, mikä tulee kuvistakin ilmi.

 

hylätty nalle,abandoned teddy bear,luola,rakoluola

Kuva Kylki-Kurikan rinneluolan perältä

Luola ei ole kuitenkaan varsinainen umpitunneli, sillä sen peräseinää ylös kiipeämällä saattaisi ehkä allekirjoittanutta pienempi ja ketterämpi  päästä nousemaan jopa maanpinnalle.

Lisäksi aivan luolan perältä kääntyy viistosti oikealle kahden suuren lohkareen väliin jäänyt hyvin kapea ja korkea umpiperäinen käytävä, jota on mahdollista edetä parisen metriä.

hylätty nalle,abandoned teddy bear,luola,rakoluola

Kuva Kylki-Kurikan rinneluolan perältä

Tämän maanalaisen luolan erikoisuus ovat sen pohjalla kasvavat pienet valkoiset melko harvinaiset valeorakassienet. Löysin nuo sienet jo ensi käynnilläni luolassa 2012, ja olin nyt ennakkoon hyvin epäileväinen sen suhteen, voisinko löytää niitä sieltä myös tällä kertaa. Onneksi huoleni osoittautui turhaksi, sillä noita todella pieniä sieniä kasvoi edelleen luolan pohjalla ilahduttavan runsaasti.

valeorakas,luola,rakoluola,lohkareluola

Valeorakkaita Suonenjoen Kylki-Kurikan rinneluolassa

Aivan luolan läheisyydessä, itse asiassa lähes sen kyljessä, on lisäksi pienempi suuren siirtolohkareen alle jäänyt luolamainen tila. Tämä ”luola” on kuitenkin edellistä paljon matalampi, sillä sen korkeus on vain reilu metri. Leveyttä tällä tunnelimaisella luolalla on vain noin metri, mutta pituutta reilut 3,5 m.

Tämän luolan erikoisuus on taas se, että sen pohja on hyvin tasainen ja kuiva. Kuivuuden takia sen sisällä ei kasva mitään, ei edes sammalia tai sieniä. Ominaisuuksiensa takia tämä luola soveltuisikin erinomaisesti ”satunnaisen matkailijan” yöpymispaikaksi.

hylätty nalle,abandoned teddy bear,luola,rakoluola

Hyvin me Nallen kanssa tähänkin luolaan mahduimme.

Rinneluola kartalla

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.