Maisemakuva piekanan silmässä – Harvinainen tilannekuva 47.

Kommentoi

Suomaisema piekanan silmässä.

Suomaisema piekanan silmässä.

Tätä kuvaa en, päinvastoin kuin aiemmin julkaisemani metson silmän kuva, en ottanut alun perin nuoren piekanan silmästä heijastuvan maiseman takia.

Kuvassa nuoren piekanan silmässä on kuitenkin tarkasti katsottaessa erotettavissa kuvauspaikkaa ympäröivän suon takana näkyvä metsän raja, aurinko sekä sinisen taivaan ja valkeiden iltapilvien muodostama raja.

Kuvan syntyhistoria on lyhyesti seuraava: Seurasin kesällä 2006 reilun kuukauden ajan Vesannolla vanhassa sääksen keinopesässä pesinyttä piekanaperhettä, jossa tapahtuneesta veljesmurhasta kerroin blogissani jo vuosia sitten.

Pari viikkoa ennen kuin piekanaperhe jätti pesimäpaikkansa lopullisesti yksi jo lentokykyisistä poikasista istui keskellä tietä, kun palasin autolleni läheiseltä hakkuuaukolta kuvaamasta sen sisarusta.

Yllätyksekseni nuori lintu ei välittänyt minun ilmestymisestäni tielle, vaan antoi minun lähestyä itseään vain muutaman metrin päähän itsestään. Toisaalta se ei myöskään välittänyt sille antamastani lahjasta: auton yliajamasta oravasta, jonka olin löytänyt matkalla kuvauspaikalle.

nuori piekana, orava

Nuori piekana ja sille tuomani orava.

Aika pian tämän jälkeen toinen sen emoista saapui paikalle äänekkäästi poikastaan varoitellen, jolloin kastoin viisaimmaksi poistua paikalta. Oravan kuitenkin jätin piekanoille muistoksi itsestäni.

Palatessani seuraavan päivänä paikalle, orava oli kadonnut.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.