Räkättirastaalta meni kampaus sekaisin.

Kommentoi

Räkättirastas syö marjan kampaus sekaisin.

Tänään päivä aukeni hitaasti, paksun sumuverhon kietoessa vaippaansa koko kaupungin.

Yleensä tervehdin sumua ilolla, mutten tänään sillä pihani kuhisi erilaisia rastaita ja tilhiä, joiden kuvaaminen oli siinä säässä silkka mahdottomuus.

Myöhemmin aamupäivällä valoa oli jo sen verran, että pääsin edes yrittämään niiden kuvaamista.

Kiitos vähäisen valon onnistuneiden kuvien saalis jäi kuitenkin laihaksi.

Lisäksi kuvaaminen ei tuntunut kovin motivoivalta, sillä viime päivien tuulet ovat repineet irti suurimman osan ruskan kaunistamista puunlehdistä, joista toivoin saavani väriä kuviin.

Ei huonoilla kuvausolosuhteilla itsensä kiusaaminen kuitenkaan ihan hukkaan mennyt.

 

Räkättirastas syö marjan kampaus sekaisin.

Ei etenkään kun kuvien joukossa oli yksi, josta paljastanut hauska yksityiskohta pelasti koko aamupäivän.

 

Kuvan räkättirastas on tunkenut päänsä liian ahtaaseen paikkaan, jolloin pieni oksantynkä painaa sen päälakea ja nostaa pään sulat komeaan punkkarikampaukseen.

Viereinen kuva rajattu edellisestä kuvasta, jotta Sinäkin voit nähdä paremmin saman kuin minä alkuperäiskuvassa.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.