Hylätty Nalle Venäjän vallan aikaisessa autiossa talossa.

Kommentoi

Hylätty Nalle venäläisessä talossa. Hylätty Nalle tutustuu tällä kertaa hylättyyn 1800-luvun työläisasuntoon.

Kaunis tsaarinaikainen rakennus on hyvä esimerkki sen ajan julkisten rakennusten arkkitehtuurista.

Tämäkin talo on ollut tyhjä ilmeisesti vuosikymmeniä.

Se on kuitenkin tyhjennetty niin hyvin edellisten pysyvien asukkaiden jäljistä, että heidän ajoittamisensa on talosta löytyneiden tavaroiden perusteella mahdotonta. Elokuvamainoksia, mahdollisesti v. 1954.

 

 

 

Ainoat vihjeet käyttövuosista antavat eristämiseen käytetyt sanomalehdet (1950-luku), jotka ovat paljastuneet keittiön sisäkaton osin romahdettua lattialle.

Veturin tekninen piirrustus, 1960-luku. Lisäksi hellan päältä löytyivät veturin tekniset piirustukset (1960-luku).

 

 

Työpaikkailmoituksia, 1950-luku.

Hauska yksityiskohta on mielestäni vanha työpaikkailmoitus, jossa etsitään töihin poikaa. Ei taitaisi enää nykyisenä tasa-arvon aikana enää onnistua.

Itse asiassa talosta löytyi kovin vähän mielenkiintoisia yksityiskohtia, että olisin jättänyt sen varmaankin kuvaamatta, ellei siellä täällä olisi lojunut tavallisilla talomaaleilla maalattuja ”taideteoksia”.

Valitettavasti niidenkään ajoittaminen ei siis onnistunut. Samoin myös se, oliko ne tehnyt yksi henkilö tai mahdollisesti useampi, jäi epäselväksi.

Mitään vihjettä ei myöskään löytynyt siitä, että niiden tekijä olisi pysyvästi asunut talossa. Toisaalta siitä, että kaikki talossa ovat kuvattu alkuperäisillä paikoillaan, on pääteltävissä, että talossa on myöhemmin käynyt joku, joka on asettanut ne syystä tai toisesta paremmin näkyville.

Alla kuvia talosta. Jos et ole vielä nähnyt talosta kuvaamaani videota, voit tehdä sen tästä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.