Video Hylätyn Nallen vimeksi löytämästä autiosta talosta.

1 Kommentti

 

Kuvasin videon juuri nyt työn alla olevasta autiotalosta kolmannen kuvauspäivän lopuksi. Tähän mennessä kuvauksiin on mennyt aikaa toistakymmentä tuntia.

Edessä on kuitenkin vähintään yksi kuvauspäivä, sillä kellarikerros on vielä kuvaamatta kokonaan. Videolla kellari saunoineen on kuitenkin nähtävissä.

Toisaalta en ole vielä ehkä huomannut kaikkia mielenkiintoisia talossa eletystä elämästä kertovia yksityiskohtia.

Videolta puuttuu kokonaan pihassa oleva kookas mylly/aitta-rakennus. Pitkän kuvauspäivän päätteeksi aivoni eivät enää nimittäin toimineet kunnolla, ja rakennus jäi epähuomiossa kuvaamatta.

Julkaisen Hylätty Nalle –kuvia vasta sen jälkeen, kun olen saanut kaikki kuvaukset loppuun, jos olen vielä hengissä.

Talo on nimittäin osin todella hengenvaarallisessa kunnossa. En ole edes varma, uskallanko esim. mennä sille puolelle talon yläkertaa, josta suurin osa on jo romahtanut alas.

Talon huono kunto kuuluu voimakkaina ääninä videollakin ainakin kohdissa 4 min 3 s ja 4 min 12 s. Jälkimmäisessä kohdassa kamera jopa tärähtää, koska jalkani menee lattian läpi.

Tarkkasilmäinen katsoja voi myös huomata, että kävelen olohuoneessa katosta pudonneiden haltex-laattojen muodostamaa polkua pitkin. Teen sen juuri turvallisuussyistä, koska en uskalla kaikkialla kulkea.

Itse en ole kuitenkaan laattoja lattialle asettanut. Osa on varmasti pudonnut itsestään noille paikoille. Osan on joku ohikulkija ehkä saattanut lattialle asetella.

Muutenkaan en ole mitään talossa kuvausta varten lavastanut. Nallea lukuun ottamatta tietenkin.

Turvallisuussyistä jouduin kuitenkin siirtämään yläkertaan johtaville portaille tipahtanutta tapettia sen verran, että saatoin kamerani kanssa niitä kompastelematta edestakaisin kulkea.

1 Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.