Hylätty Nalle ja Suonenjoen suuri lippaluola uima-altaalla

Kommentoi

luola,lippaluola,kallioluola

Suuri lippaluola, Suonenjoki

Minun on näköjään mahdoton vastustaa joitakin kiusauksia. Ainakin jos niihin liittyy vanha ystäväni Hylätty Nalle, jonka kanssa olemme kierrelleet kuvausreissuilla sisäsavolaisissa hylätyissä autiotaloissa.

Nyt päähäni nimittäin pälkähti ryhtyä uudestaan kuvaamaan jo jokunen vuosi sitten kuvaamiani Suonenjoen lohkarealueen luolia. Syy kuvaamisen tarpeelle syntyi siitä, että halusin kuviin jotakin, joista kuvien katsoja voisi oikeasti nähdä, kuinka vaikuttavia ja suuria monet luolista todellisuudessa ovat.

Tässä tarkoituksessahan kuvasin jo jokunen aika sitten sekä erään erään aivan vasta löytämäni luolan että valtavan erikoisen siirtolohkareen, joiden molempien kuviin tungin vastenmielisesti 190-senttisen itseni tuomaan niihin tarvittavan vertailukohdan.

Myöhemmin muistin sitten rakkaan ystäväni Hylätyn Nallen, joka oli jälleen hylättynä – tällä kertaa minun toimestani – odottanut hiljaisena ja kohtaloonsa tyytyneenä uusia yhteisiä seikkailuja työhuoneeni nurkassa. Siispä tuumasta toimeen ja Hylätty Nalle luolaan!

Suonenjoen lohkarealueen suuri lippaluola, jossa on syvä vesiallas.

Suonenjoen lohkarealueen suuri lippaluola, jossa on syvä vesiallas.

Ensimmäisenä esittelen Suonenjoen lohkarealueen suurimman luola, joka  on Ahven-Sikla -järven lähellä sijaitseva lippaluola. Muista alueen luolista tämä eroaa siinä, ettei se ole varsinainen lohkareluola vaan valtavan kallion juurelle muodostunut pitkän kalliolipan suojaama luola.

Luolan erikoisuus suuren koon lisäksi on sen pohjalla oleva suuri ja syvä lammikko, johon hitaasti tipahtelevien vesipisaroiden äänen luola usein vahvistaa korvin selvästi kuultavaksi.

Tämä luola ei valitettavasti ole rauhoitettu. Niinpä sitä on joitakin kertoja pidetty nuotiopaikkana. Luolaan oli aiempina vuosina jopa jätetty kuivia polttopuita tulevaa käyttöä varten, mutta tällä kuvauskerralla niitä ei onneksi löytynyt.

Vaikka luola on melko lähellä tietä (n. 40 m), sitä ei ole kovin helppo huomata kesäaikaan tien ja luolan välissä kasvavien koivujen takia. Toisaalta luolan edessä oleva lohkare estää suoran näkyvyyden tieltä luolaan.

Luolan fyysiset mitat:  Pituus n. 15 m. Leveys n. 5 m. Korkeus max. n. 5m. Altaan syvyys vajaa 1 m.

Suuri lippaluola kartalla.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.