Katso kuinka kurki rapsuttaa itseään – Jälleen yksi toive toteutui.

Kommentoi

Kurki,crane,grue

Kurki rapsuttaa itseään

Olen aina uskonut, että luja usko vie läpi harmaan kiven. Olen nimittäin aina halunnut päästä kuvaamaan näitä suomalaisen luonnon ylväsryhtisimpiä eläimiä lähietäisyydeltä, ja tämä haave kävi vuosien odottelun jälkeen lopulta toteen eilen illalla.

Olin jo kahtena aiempana iltana onnistunut kuvaamaan iltaisin aina samalle pellolla syömään tulevaa kurkipariskuntaa. Etäisyys lintuihin oli kuitenkin noilla kerroilla jäänyt hiukan liiaan pitkäksi.

kurki,crane,grue

Kurki sänkipellolla

Eilen se ei sitä ollut, vaan linnut ruokailivat yli puoli tuntia samalla pienellä alueella pysytellen kokoa ajan vain noin 30-50 metrin päässä minusta.

Tavallisten peruskuvien lisäksi onnistuin tallentamaan hauskan tilannekuvan, jossa toinen kurista innostui rapsuttamaan itseään toden teolla. Se oli niin koomisen näköistä, että minulla oli vaikeuksia jopa itse kuvaamiseen keskittymisessä. Onneksi hillitsin kuitenkin itseni, mutta kurki ei, vaan se jatkoi kuninkaallisen tyynenä rapsuttamistaan, vaikka se varmasti kuuli kovaäänisen kamerani verkkaiset kuvausäänet.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.