Kuikkaryhmä nukkuu ja valvoo lintukuvissani.

Kommentoi

Kuikkaparvi

Kuikkaparvi

Edellisessä blogissani kerroin, kuinka käänsin ratin kohti Suonenjokea.

Hetken kotona levättyäni kävin hakemassa lukijani ilmoittaman kuolleen joutsenen eläinlääkärin jatkotutkimuksia varten.  Tämähän osa sitä käytännön luonnonsuojelutyötä, joka on vuosien kuluessa osakseni langennut.

Paluumatkalla poikkesin Suonenjoen keskustassa olevalle Kimpanlammelle, joka tunnetaan merkittävänä vesilintujen levähdyspaikkana muuttoaikoina, etenkin keväällä.

Kolme kuikkaa nukkuu kevätillassa.

 

Ilokseni lammella lepäili kahden kaakkurin lisäksi peräti kahdeksan kuikkaa.

Vaikka aurinko oli jo laskemassa metsänrajan taa, päätin kuitenkin yrittää kuvaamista, sillä kuikkakuvien arkistoni ammottaa tyhjyyttään.

Kunnollista yksittäiskuvaa en valitettavasti yhdestäkään kuikasta saanut, mutta tukun hauskoja ryhmäkuvia kuitenkin.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.