Kuikalla tuli pupu pöksyyn – Nuoret laulujoutsenet pelottivat.

Kommentoi

Kuikka pakenee laulujoutsenia

Kuva: Kuikka pakenee laulujoutsenia

Ennakkovaroitus: Tämän jutun kuvat eivät ole todellakaan sellaisia, joista voisin olla ammatillisesti ylpeä. Parempia en yksinkertaisesti saanut otettua talvipäivän hämärässä yllättäen eteeni tulleessa tilanteessa.

Olin jo jonkun aikaa seurannut yksin rauhallisesti uivan kuikan liikkeitä, kun samalle lahdelle ilmestyi nelihenkinen laulujoutsenperhe.

Aikuiset linnut eivät näyttäneet olevan juurikaan kiinnostuneita yksinäisestä kuikasta, mutta nuoret linnut lähtivät sen sijaan uimaan suoraan sitä kohti.

Tämän nähdessään kuikka puolestaan lähti kiireettömästi lipumaan kauemmaksi.

Nuoret linnut tavoittivat sen kuitenkin melko nopeasti, jolloin kuikalle jäi vain yksi vaihtoehto.

Joutsenet saavuttavat kuikan.
 Karkuun ja sassiin.Niinpä se katosi salamannopeasti pinnan alle ja nousi uudestaan näkyville vajaan sadan metrin päässä.

Tässä vaiheessa nuoret joutsenet olivat kuitenkin menettäneet mielenkiintonsa karkulaiseen, joten kuikka sai jatkaa häiritsemättä hiljaista uintiaan.

Kuikka katoaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.