Pikkutylli hautoo takatalven lumen peittämänä – Harvinainen tilannekuva 30.

Kommentoi

Pikkutylli hautoo lumen peittämänä.

Pikkutylli hautoo lumen peittämänä.

Aamulla 18.5 2008 Suonenjoella herättiin takatalveen. Yö aikana maahan oli satanut useita senttejä vitivalkeaa lunta, joka peitti alleen vielä edellisenä päivänä täysin lumettomana olleen maan.

Tilanteesta huolestuneena kävin ensin tarkastamassa monivuotisten tuttujeni , jätevedenpuhdistamon pikkutyllien, tilanteen. Ne olivat nimitäin aloittaneet haudonnan jo jokin päivä aiemmin.

Saavuttuani jätevedenpuhdistamolle saatoin heti todeta, ettei huolestumiseni ollut aivan turha, sillä toinen emo oli edelleen hautomassa, mutta se oli lähes kokonaan lumen peitossa.

Tässä vaiheessa sää oli kuitenkin alkanut jo lämmetä, ja noin 40 minuutin kuluttua sulavan lumen kostuttama lintu nousi vihdoin pystyyn, karisti loputkin lumet niskastaan, asettui uudestaan makuulle ja jatkoi hautomistaan aivan, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Eikä loppujen lopuksi ollutkaan, sillä pesästä kuoriutui myöhemmin neljä terhakkaa pienen pientä pikkutyllinpoikasta.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.