Puhelinsoitto lopetti 10 vuoden odotuksen: Vihdoin näin taviokuurnia!

1 Kommentti

Taviokuurna syö pihlajanmarjoja

Taviokuurna syö pihlajanmarjoja

Kun joskus vuosia sitten näin ensimmäisen kerran kuvan taviokuurnasta (pinicola enucleator), olin kerralla myyty. Tuon pohjoisen linnun papukaijamainen väritys oli niin häkellyttävän kaunis, että lupasin itselleni pääseväni joskus kuvaamaan sitä.

Ja kauan sitä mahdollisuutta olen saanutkin odottaa, sillä Suonenjoella ei kaikkina näinä vuosina lajista ole juurikaan tehty havaintoja.

Toki jos niin olisin halunnut, olisin voinut käydä kuvaamassa lajia muualla Pohjois-Savossa. En ole kuitenkaan halunnut luopua ekologisesta periaatteestani olla ”lentelemättä” kovin kauas lintujen perässä. Linnuillahan on siivet sitä varten, että voivat lentää minun luokseni, jos ne tuntevat siihen tarvetta.

Eikä siitä minun käsittääkseni ole linnuille mitään hyötyä, että juuri minä käyn niitä kuvaamassa.

Niinpä taviokuurnien näkeminen – todellakin, en ollut koskaan myöskään nähnyt niitä –  ja kuvaaminen oli jäänyt  toteutumattoman haaveen asteelle.

Eiliseen saakka, jolloin linnut olivat lennähtäneet kaukaa pohjoisesta lähes oveni taakse eli reilun 700 metrin päässä kasvavien pihlajien marjoja syömään.

En minä itse kuitenkaan lintuja löytänyt, vaan sain tiedon linnuista, kun hyvä lintuharrastajaystäväni soitti ja kertoi niistä.  Ja tällä kertaa minä lähdin matkaan sananmukaisesti niiltä jalansijoiltani. Tämä oli mahdollista, koska olin pakannut kamppeeni jo valmiiksi mennäkseni jälleen kuvaamaan kuukkeleitani.

Nyt kuukkelit kuitenkin saivat jäädä. Toivottavasti antavat anteeksi ruokatoimituksen viivästymisen.

Eilinen päivä oli siis ikimuistoinen, muttei se täydellinen ollut. Valitettavasti jotain valokuvaajalle kullanarvoista puuttui: Vuodenajalle tyypillisesti valoa ei ollut kuin hyvin niukasti. Niinpä kolmen tunnin uurastuksen tuloksena ei ollut yhtään teknisesti erinomaisesti onnistunutta kuvaa.

Mutta en siitä kovin suurta murhetta kanna. Ensin kerralla sitten. 10 vuoden päästä.

Taviokuurna (pinicola enucleator) pähkinäkuoressa:

– kookkain peippolinnuistamme, 19-22 cm.

– koiraan rinta ja pää karmiininpunaiset, vatsa harmaa, naaraan rinta ja pää ovat kellanruskeat.

– pesii pohjoisen taigan havumetsävyöhykkeellä Norjasta aina Siperian itälaidalle.

– vaeltaa vaihtelevasti talvisin etelämmäksi ravinnon perässä.

– kuuluisa ihmistä pelkämättömästä luonteestaan. Päästää usein vain muutaman metrin päähän itsestään.

 

1 Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.