Värikkään savolaisen lätäkköni lajit: lapinsirri, liro, metsäviklo, rantasipi, taivaanvuohi ja suokukko

Kommentoi

Mesäviklo kirkkaanpunaisessa lammikossa

Mesäviklo kirkkaanpunaisessa lammikossa

Määrä ei useinkaan korvaa laatua.

Ei ainakaan kesäiltaisin seuraamani noin 50 neliömetrin suuruista lätäkköä, jossa lintujen määrä ei todellakaan ole ollut suuri.

Eipä silti, eihän siihen montaa samaan aikaan mahtuisikaan.

Lätäköllä vierailleiden lajien määrä on ollut sen sijaan yllättävän monipuolinen, sillä siellä on viihtynyt vaihtelevan pituisia aikoja metsävikloja, liroja, taivaanvuohia, yksi rantasipi, yksi nuori suokukko ja yksi nuori lapinsirri.

metsaviklo-2011-0837 Metsävikloja on ollut enimmillään lätäköllä viisi, kun taas liroja on ruokaillut paikalla parhaimmillaan kolme ja taivaanvuohia kaksi.

Metsäviklojen kuvaaminen oli mainituista lajeista palkitsevinta, sillä ne viihtyivät lammikolla sellaisina aikoina, jolloin auringonvaloa oli iltaisin vielä riittävästi maalaamaan veden pinnan läheisen punaisen rakennuksen heijastamilla väreillä.

Metsäviklojen hylätessä lammikon paikalla on sitten käynyt muita lajeja, mutta valitettavissa aurinko on iltaisin jo niin alhaalla, ettei lätäkköni ole enää hohtanut yhtä kirkkaan punaisena kuin vielä muutama viikkoa sitten.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.