Kiina-ilmiö Tukholmassa huhtikuussa 2008.

Kommentoi

Olen juuri lähdössä työmatkalle Ruotsiin, joten on luonnollista muistella aiempia käyntejäni länsinaapuriimme.

Huhtikuussa 2008 meille jäi paluumatkalla Etelä-Ruotsista muutama tunti vapaa-aikaa Tukholmassa, jonka käytin luonnollisesti kuvaamiseen.

Puutetta aiheista ei tällä kertaa ollut, sillä aluksi keskityin kuvaamaan värikästä Pekingin olympialaisten puolesta järjestettyä mielenosoitusta.

Tukholma 2008, mielenosoitus Pekingin olympialaisten puolesta.

Oikeastaan se kuitenkin näytti enemmän karnevaalikulkueelta, sillä niin hymyileviä ihmiset tilaisuudessa olivat, ja niin värikkäästi pukeutuneita osa heistä oli. Tukholma 2008, mielenosoitus Pekingin olympialaisten puolesta.

Tukholma 2008, mielenosoitus Pekingin olympialaisten puolesta.

Kuvaajana mielenosoitus oli kiinnostava haaste, sillä kuvaa suunnitellessa oli otettava huomioon monia asioita, joita ei luontokuvauksen yhteydessä tarvitse monestikaan huomioida. Tällaisia olivat esim. ihmisten ilmeet ja kuva-alalle mahdutettavien ihmisten määrä.

Tukholma 2008, mielenosoitus Pekingin olympialaisten puolesta.

Tukholma 2008, mielenosoitus Pekingin olympialaisten puolesta.

Lintukuvauksessahan pääsääntöisesti kuvattavia kohteita on yksi, sillä mitä useampi lintu kuvassa on, sitä todennäköisempää on, että niistä jokin – tai kaikki – on väärässä asennossa, paikassa tai jostakin muusta syystä pilaa koko kuvan.

Tukholma 2008, mielenosoitus Pekingin olympialaisten puolesta.

Tukholma 2008, mielenosoitus Pekingin olympialaisten puolesta.

Tukholma 2008, mielenosoitus Pekingin olympialaisten puolesta.

Tukholma 2008, mielenosoitus Pekingin olympialaisten puolesta.

Mitä ilmeisiin tulee, niitähän ei kovanokkaisilla ja kivikasvoisilla siivekkäillä ystävillämme juuri ole.

Tukholma 2008, mielenosoitus Pekingin olympialaisten puolesta.

Tukholma 2008, mielenosoitus Pekingin olympialaisten puolesta.

Tukholma 2008, mielenosoitus Pekingin olympialaisten puolesta.

Tukholma 2008, mielenosoitus Pekingin olympialaisten puolesta.

Tukholma 2008, mielenosoitus Pekingin olympialaisten puolesta.

Tukholma 2008, mielenosoitus Pekingin olympialaisten puolesta.

Mielenosoitus antoi minulle myös mahdollisuuden kuvata itselleni tärkeää aihetta “kuvaaja kuvassa”.

Kuvaaja kuvassa, Tukholma 2008, mielenosoitus Pekingin olympialaisten puolesta.

P.s. Jos haluat tietää mitä muuta samalla kertaa kuvasin, voit halutessasi lukea – ellet sitä ole aiemmin tehnyt – kuvallisen kertomuksen  Kungsträdgårdenin kirsikkapuiden kauniista kukinnasta.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.