
Kuva: Nuori kaakkuri lentää syysillassa.
Nuorella Kake Kaakkurilla oli roppakaupalla onnea, vaikkei se mikään Hannu Hanhi ollutkaan.
Kakesta minulle ilmoitti karttulalainen lukijani, jonka kotitilan lumiselta pellolta lintu löytyi. Se, mistä nuori lintu oli lumihankeen tupsahtanut, on epäselvää, samoin kuin sekin, miksi se siellä oli.
Todennäköisintä tietenkin on, että lintu on tullut paikalle lentämällä, sillä kaakkuri on niin täydellisesti sopeutunut vesielämään, että sen kyky liikkua maalla on todella huono. Se oli ehkä tulkinnut pellon jostain syystä järveksi ja oli päättänyt laskeutua sen takia. Laskeutumishaluja oli voinut lisätä sen kyljessä ollut verestävä haavauma.
Kylmyys oli todellinen uhka
Löytöhetkellä Kaken tila oli hengenvaarallinen. Kovin pitkää aikaa nuori lintu ei olisi ravinnotta lumihangessa haavaansa kanssa selvinnyt, vaikka se muuten olikin hyväkuntoinen. Haava esti paikalle hälyttämäni eläinlääkärin arvion mukaan myös sen vapauttamisen johonkin läpi talven sulana pysyvään virtapaikkaan. Linnun vesirajan läheisyydessä sijaitsevan höyhenettömän alueen kautta veden kylmyys olisi nopeasti tunkeutunut sen pieneen kehoon. Lue lisää…