Enkeli vai rantasipi? – Harvinainen tilannekuva 38.

2 Kommenttia

Rantasipi on kuin siipensä aukaissut enkeli

Rantasipi on kuin siipensä aukaissut enkeli

Tämän kuvan syntyhistorian muistan kuin eilisen päivän, sillä se on aina ollut yksi rakkaimmista kuvistani:

Kuva on otettu aamulla toukokuussa 2004, jolloin kuvasin toista vuotta omistamallani digijärjestelmäkamarellani vielä melko harvakseltaan. Yleensä kuvasin tuolloin vielä diafilmille.

Kuvausaamuna olin jo jonkin aikaa seurannut kahden rantasipin liikehdintää osittain vielä aamuauringolta varjoon jääneellä rannalla. Jossain vaiheessa toinen linnuista siirtyi valon ja varjon rajalle rantahietikolla ja …

oikaisi rauhallisesti siipensä kuin hidastetussa elokuvassa jääden seisomaan niille sijoilleen. Siivet selkänsä taakse kauniisti kohotettuina kuin enkelillä konsanaan.

Eikä tilanne suinkaan päättynyt siihen, sillä vain noin vajaan kymmenen sekunnin kuluttua se toisti rituaalin.

Jo kuvaushetkellä linnun asento ja auringon kauniisti valaisemat siivet olivat synnyttäneet minulle mielikuvan pienestä enkelistä. Niinpä minulle on aina ollut selvää, että jos joskus antaisin kuvalle nimen, siinä olisi oltava sana ’enkeli’ muodossa tai toisessa.

Kuva on myös siinä mielessä poikkeuksellinen, ettei siihen ole tehty varsinaisesti mitään digitaalisia korjauksia kuvankäsittelyvaiheessa. Valotusta tai väritasapainoa ei ole korjattu lainkaan.  Kuvaa on kuitenkin rajattu melko paljon nettikuvan pienuuden takia sekä terävöitetty jonkin verran.

Kuva vastaa myös täysin sitä, mitä omin silmin näin, sillä kuvaushetkellä kamerani valotuksen korjaus oli säädetty tasan nollaksi.

2 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.