Ilta tulee kaakkurilammelle.

Kommentoi

Eilen, kuten muinakin viime päivinä ,vietin aikaani kaakkurieni kanssa.

Kaakkureita ei tarvinnut juuri edes yrittää kuvata, koska ne lähtivät iltakalaan melko aikaisin.

Kuva: Kaakkuri lentää iltakalaan.

Kaakkuri lentää iltakalaan.

Niinpä kiinnostuin lammen muista asukkaista, joita olivat ainakin metsäviklopari ja isokoskelopari.

Metsäviklosta onnistuinkin saamaan oikein mieluisan kuvan sen lennähdettyäni vain muutaman metrin päähän makuupaikastani. Aluksi siitä ei näkynyt laskeutumisen jälkeen vilaustakaan, mutta yllättäen se nosti päänsä näkyville kohdassa, jossa kuiva heinikko ei ollut kuvaamisen esteenä.

Metsäviklo kurkkii rantaheinikossa.

Metsäviklo kurkkii rantaheinikossa.

Kuvausmielessä keskityin kuitenkin isokoskeloihin, koska ne olivat hiukan yllättävässä ympäristössä, ja koska, kiitos laskevan auringon, ympäröivän maaston värit hehkuivat kauniisti tyynen lammen pinnalla.

Kuva: Isokoskelokoiras suolammella kevätiltana.

Isokoskelokoiras suolammella kevätiltana.

Valinta ei sinänsä ollut kovin järkevä, sillä varsinkin valkeakylkinen ja tummakaulainen isokoskelokoiras on periaatteessa mahdoton kuvattava auringonpaisteella liian suuren kontrastieronsa takia.

Ainut toiveeni oli saada kuvattua sitä lievästi takaviistosta, jolloin valkeista kyljistä ei heijastuisi aivan liikaa valoa. Tähän lintu ei kuitenkaan koko aikana suostunut.

Kuva: Isokoskelokoiras suolammella kevätiltana.

Isokoskelokoiras suolammella kevätiltana.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.