Kalatiiran poikanen tukehtumassa suureen kalaan – Harvinainen tilannekuva 10.

4 Kommenttia

 

Kalatiiran poikanen tukehtumassa suureen kalaan.

Kalatiiran poikanen tukehtumassa suureen kalaan.

Vuonna 2007 sain todistaa haluamattani kesäkodissani hyvin erikoista ja mieleenpainuvaa tapahtumaa, joka alkoi kalatiiraemon tuotua poikaselleen aivan liian ison ahvenen. Tämä tapahtui noin klo 13.15.

Nopeasti selvisi – siis minulle – muttei vielä paikalle olevalle kalatiiraemolle, että poikasen kurkussa oleva kala oli aivan liian iso sen nieltäväksi.

Aikansa epätoivoisesti kakisteltuaan poikanen ilmeisesti luovutti ja retkahti maahan makaamaan liikkumattomana selällään. Tämä tapahtui noin klo 13.21.

Vain rintakehän liikkuminen ja ajoittaiset jalkojen liikkeet paljastivat sen edelleen olevan hengissä.

Kalatiiran poikanen selällään maassa

Kalatiiran poikanen selällään maassa

Tilanne jatkui muuttumattomana vielä yli 40 minuuttia. Välillä kuitenkin poikasen sisarukset kävivät ihmettelemässä tapahtunutta.

Koko sen ajan, jonka pieni kalatiiranpoikanen makasi maassa, osia kalan pyrstöevistä näkyi sen nokan ulkopuolella. Milloin enenmmän, millloin vähemmän.  Niinpä alla olevassakin kuvassa näkyy pieni osa ahvenen punaista pyrstöä.

Itse seurasin poikasen tilaa koko ajan huolestuneena ja samalla miettien, miten voisin sitä auttaa ilman, että joutuisin emojen ja muiden paikalla pesivien tiirojen hyökkäyksen kohteeksi.

Kalatiiran poikanen ihmettelee sisarustaan.

Kalatiiran poikanen ihmettelee maassa liikkumattomana makaavaa sisarustaan.

Tilanne ratkesi noin 14.05 , kun ajoin Kuvakonin vain muutaman kymmenen sentin päähän poikasesta. Tällöin ylsin poimimaan poikasen avatun oven raosta uskollisen palvelijani sisuksiin ja poistamaan kalan sen nielusta.

Poikasesta kasvoi kesän kuluessa aivan terve ja lentokykyinen kalatiira.

4 Comments

  1. leena

    Erikoisia tilanteita. Voi olla että tiiran poikanen ei olisi selvinnyt ilman apuasi. Eikö ole vaikea vetää noin piikkinen kala?
    Ihmeen isoja ne pystyy nielemään.
    Merimetso yhden kuvaajan kuvassa nieli lahnan, joka näytti ihan uskomattomalta.

    • Olli

      Se, miten poikaselle olisi käynyt ilman minun puuttumistani peliin, on tietysti arvoitus. Se, joka tapauksessa oli periaatteessa selällään maatessaan, kovin helppo saalis alueella jatkuvasti partioiville variksille. Kalan sain poistettua poikasen nielusta painamalla sen piikikkään selkäevän matalaksi ohuelle tikulla.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.