Kottaraisen pesäkololla

Kommentoi

Kottarainen pesäkolollaan koivussa

Kuva: Kottarainen pesäkolollaan koivussa

Yksi toiveistani, saada kuvata kottaraista pesäpaikallaan, toteutui yllättäen juhannusviikolla. Tämäkin pesintä, kuten aiemmin kertomani palokärjen pesäkolo, tuli kuvattavakseni lähes vahingossa.

Olin nimittäin erään tuttavani pihassa tunnistaakseni heidän pihamäntynsä halkeamassa pesivää hyvin pientä ja puiden runkoja ylöspäin kiipeävää lintua. Valitettavasti tuo ilmeinen puukiipijä oli kuitenkin lopettanut jo pesintänsä ja linnut olivat kadonneet.

Tuttavani kysyi kuitenkin minulta ennen poistumistani, tietäisinkö mikä heidän rantakoivunsa kolossa pesivä musta lintu voisi olla. Vaikka linnun kuvaus ja pesäpaikka sopivat erinomaisesti kottaraiseen, en halunnut vastata mitään, ennen kuin olin itse linnun nähnyt.

Ja toden totta, suuressa rantakoivussa oli kottaraisen pesä. No pakkohan sitä oli siis alkaa yrittää kuvata, sillä täälläpäin kottarainen ei ole todellakaan mikään tavallinen lintu. Ja mikä parasta se ei pesinyt pöntössä, vaan aidossa luonnonkolossa.

Kottarainen ja poikanen pesäkololla

Kottarainen ja poikanen pesäkololla

Valitettavasti kävi kuitenkin nopeasti ilmi, että kottaraisparin poikaset olivat jo hyvin isoja ja saattoivat jättää pesänsä minä hetkenä hyvänsä. Ja näin todella kävikin, sillä ehdin käydä kuvaamassa paikalla vain kahdesti, kun se jo hiljeni.

No, olinpahan saanut todistaa tuonkin paikallisen ihmeen. Siitä minun on oltava kiitollinen.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.