Pikkutyllin perheonnea – Näe myös miten pikkutyllin poikanen kompastuu.

5 Kommenttia

Eipä jäänyt toissapäiväinen ainoaksi perhetapahtumaksi kesäkodissani, silla alueen monivuotinen asukki, pikkutyllipari, oli saanut eilen neljä pirteää poikasta.

Nuorin poikasista oli syntynyt vain vähää ennen paikalle tuloani, minkä voi päätellä siitä, että näin sen kompuroivan ja kompastuvan useamman kerran.

Kompastuneen poikasen kuva ei valitettavasti ole riittävän tarkka, mutta kertoo kuitenkin asian paremmin kuin tuhat sanaa.

Pikkutyllin poikanen kompastuu.

Pikkutyllin poikanen kompastuu.

Pikkutyllin poikastenhan ovat veikeitä sen takia, että ne jättävät pesän heti synnyttyään ja kipittävät pikku jaloillaan ympäriinsä ruokaa etsimässä.

Emot eivät niitä koskaan ruoki, mutta vartioivat niiden turvallisuutta tarkasti.

Pikkutylli vartioi poikastaan.

Pikkutylli vartioi poikastaan.

Voitte vain kuvitella kuinka hellyttävä näky on seurata näiden noin kolmesenttisten tylleröiden terhakkaa liikehdintää emojensa läheisyydessä jättimäisiltä sademetsän puilta näyttävien ruohonkorsien tai apiloiden seassa.  Oma suosikkini pikkutyllinäytelmässä on se, kun pienet poikaset väsymyksen yllätettyä rientävät lepäämään emojensa alle.

Tiiraperheen koko

Eilen paljastui myös kalatiiraperheen koko, sillä haudontavuoron vaihtuessa vilahti hetkeksi näkyviin kaksi vielä hautumatonta ruskeaa munaa.

Haudontavuoron vaihto.

Haudontavuoron vaihto.

Oletko lintumaailman Hercule Poirot?

Lopuksi viikon ”Missä tiiranpoika luuraa”–tehtävä:

Kalatiira ruokkii poikastaan.

Mihin poikanen oikein katosi?

P.s. Jos olet oikein tarkkasilmäinen, voit ehkä nähdä, minkä kalan poikasen tiiraemo omalle poikaselleen tuo. Jos uskot arvaavasi, vastaa ihmeessä kommenttiosioon. Paljastan oikean vastauksen jonkin ajan kuluttua.

5 Comments

  1. Tero Pelkonen

    En ole asiantuntija, mutta hauelta näyttää..heh. Upeita kuvia taas Olli. Hyvää Juhannusta!

    • admin

      Vastaus voi olla tai olla olematta oikein. Olen ilkeän pihi, enkä paljasta vieläkään totuutta.
      Hyvää Jussin jatkoa Sinullekin!
      t. olli

    • admin

      “No comments”, sanoi poliitikko eli en tässä vaiheessa kommentoi vastaustasi mitenkään.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.