Seuraa kanssani ilvesperheen jälkiä Suonenjoen taajamassa – Suurpetoja pihassani, osa 1

Kommentoi

Reilu kuukausi sitten sain naapuriltani ilmoituksen hänen pihassaan yöllä käyneestä ilveksestä. Itse eläintä hän ei ollut kuitenkaan nähnyt, ainoastaan sen lumeen jättämät jäljet. Mikä mielenkiintoisinta minun kannaltani, hän kertoi lumijälkien perusteella eläimen suunnistaneen suoraan kohti minun pihaani.

No, pakkohan asia oli käydä omakohtaisesti tarkistamassa, jolloin selvisi, että ei asia pitänyt ihan “sentilleen” paikkaansa. Ilves oli oli nimittäin kääntynyt aivan tonttini rajalla ja jatkanut matkaansa kohti vieressä olevaa pientä rauhoitettua suota. (alla olevan kuvan kuvauspaikka kartalla)

ilves,tassu

Ilveksen jälki lumessa takapihani rajalla.

Niinpä lähdin seuraamaan sen jälkiä, ja yllätyksekseni niihin yhtyivät jonkin matkan päässä kahdet jonkin verran pienemmät kissaeläimen jäljet.

Tällöin minulle lopulta valkeni, mistä oli ollut kysymys: Öinen kulkija ei ollut yksinäinen ilves vaan ilvesemo kahden pentunsa kanssa. Tämän vahvisti minulle myös paikallinen suurpetoyhdyshenkilö, jolle lähetin jälkikuvan havaintoni varmentamiseksi. (videon kuvauspaikka kartalla)

Tämä ei ollut kuitenkaan ensimmäinen ilveksen vierailu pihallani. Kovien talviapakkasten aikaan kymmenkunta vuotta sitten yksi kävi nimittäin nappaamassa mukaansa kaksi lintujen ruokintaan tarkoitettua talipötköä. Sen ryöstöretki  kuitenkin epäonnistui täysi, sillä, kuten lajille on tyypillistä, sen hampaat eivät olleet kyenneet saamaan jäätyneestä rasvapötköstö mitään irti. Niinpä se oli joutunut tyytymään piilottamaan ne lumihankeen muutaman metrin päässä “rikospaikasta”. Tämä ilmeni kuitenkin vasta keväämmällä sulavien lumien paljastaessa kätköpaikat.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.