Sinitoukohärkä ei ole avaruusolio – Vaikka niin sen ulkonäöstä uskoisi.

2 Kommenttia

Eilen illalla löysin sattumoisin elämäni ensimmäisen sinitoukohärän (Meloe violaceus), joka on yksi suurimpia (max. pituus n. 4 cm) kovakuoriaisiamme.

Kauniiksi tätä hyönteistä ei suin surminkaan voi sanoa, mutta kylläkin hyvin persoonaallisen näköiseksi. Itselleni se tuo mieleen lähinnä science fiction -elokuvista tutut pelottavat avaruusoliot.

Ensimmäinen kohtaamisemme tämä ei kuitenkaan ollut, sillä olin aiemminkin jonkin kerran kuvannut lajia, mutta tuolloin en ollut niitä itse löytänyt.

Sattumasta oli todella tällä kertaa kyse, sillä sinisenä kimaltava koppis sattui silmiini astuessani ulos autosta uuden suuren hakkuuaukean reunalla.

Yllätys ötökän näkeminen oli minulle senkin takia, että aikaisemman tietämykseni mukaan se oli lähinnä vehmaiden maiden, kuten niittyjen, melko harvinainen laji. Uudemman tietämyksen mukaan sitä kuitenkin löytyy nykyisin lähes koko maasta, ja  niinkin kuivista ympäristöistä kuin mistä itse oman avaruusolioni löysin.

2 Comments

  1. Birgitta Matilainen

    ..uijui, luulin nimen perusteella oudommaksi linnuksi. Biologian kertauskurssille siis.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.