Uusi yritys tunkeutua Kourujoen kauniiseen jääluolaan

2 Kommenttia

Jääluolamiehen seikkailut jatkuvat: Kävin tänään pikavisiitillä Kourujoella, jolloin paljastui, että joen ainoa jääluola oli hiukan avartanut sitten viime vierailun. Niinpä päätin toteuttaa haaveeni ja yrittää tunkeutua paremmalla tuurilla syvemmälle luolaan.

Onnistuinkin etenemään noin metrin mutta en sen pidemmälle. Yrityksen puutteesta se ei kuitenkaan ollut kiinni, mutta mahdotonta mikä mahdotonta. Vajaan metrin korkuisen jääluolan jääkannen alla eteneminen lähes kaksimetriselle miehenroikaleelle oli todella ylitsepääsemätön juttu.

Polvilla konttaamalla se olisi ilmeisesti onnistunut, mutta jo pelkkä ajatus jääkylmässä vedessä rämpimisestä ilman vedenpitäviä housuja jähmetti vereni siinä määrin, että päätin unohtaa koko jutun. Tällä kertaa.

P.s. Jos et ole vielä nähnyt, millainen oli toistaiseksi kaunein Kourujoelta löytyneistä suurista jääluolista, voi tehdä sen alla. Löysin luolan tammikuussa 2015.

2 Comments

  1. Ari R.

    Hei! Tänään tuli käytyä itsekin Kourujoella kuvausaikeissa. Oikeastaan en tiennyt, että siellä olisi nyt ollut jääluolia. Tarkoitukseni oli kuvata normaaleja jäämuodostelmia. Hyiset luolat kuitenkin yllättivät positiivisesti ja aika menikin nopeasti niitä kuvatessa! Taisin myös bongata jälkesi hangesta? Päädyinkin reissun jälkeen lueskelemaan blogiasi pienen tauon jälkeen. Mukavaa luettavaa! Hyvää ja kuvauksellista alkavaa kevättä sinne!

    • Olli

      Kuukkeli vaan! Kyllä niiden jälkien todellakin minun täytyivät olla, sillä olen käynyt siellä aika usein. Viimeksi eilen. Hyvää nurkan takana olevaa kevättä Sinullekin!

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.