Viikko palokärkien seurassa.

Kommentoi

Palokärki ruokkii poikasiaan pesäkololla.

Palokärki ruokkii poikasiaan pesäkololla.

Mennyt viikko oli palokärkiviikko, sillä useimmat iltani kuluivat sattumalta löytämäni palokärjenpesän elämää seuratessa. Kovin olivat pesän kolme poikasta eläväistä ja äänekästä porukkaa. Hyvän kun kuulin niiden meteliltä lähellä kukkuvaa käkeä tai kumppania etsivää käenpiikaa.

Valitettavasti vain löysin pesän kovin myöhään, joten jo muutaman illan tuttavuuden jälkeen pesä tyhjeni ja maasto hiljeni. Luojan kiitos viimeisestä.

Onni oli kuitenkin vielä kerran puolellani, sillä yksi poikasista oli vielä lentokyvyttömänä jäänyt piileksimään aivan kuvauspaikkani vierellä kasvavaan ryteikköön. Sieltä sen löysin riippumasta liikkumattomana nuoren kuusen rungolla. Ilmoitin tuolloin löydöstäni paikalliselle rengastajalle, joka kävi rengastamassa komean koiraspoikasen vielä samana iltana.

Palokärjen maastopoikanen piileskelee.

Palokärjen maastopoikanen piileskelee.

Yhteinen taipaleemme poikasen kanssa ei kuitenkaan loppunut vielä tuona iltana, vaan löysin sen yllätykseni vielä seuraavana päivänä lähes samalta paikalta, jolle olimme sen edellisenä iltana jättäneet.

Sijaintinsa se paljasti kerjäämällä äänekkäästi ruokaa läheisessä männikössä olleelta emoltaan. Palattuani kuitenkin pari päivää myöhemmin vielä kerran paikalle, se oli täysin hiljentynyt. Missään ei kuulunut enää poikasen kerjäysääniä eikä emolintujen vaimeita kutsuhuutoja.

Nuori palokärki kannon päässä.

Paarma ja nuori palokärki kannon päässä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.