Rusakonpoikasia naurattaa.
Joskus sattuma tekee teknisesti melko huonosta kuvasta kuitenkin säilyttämisen arvoisen.
Näin kävi eilen kun oli kuvaamassa lähietäisyydeltä aikuista rusakkoa.
Aivan yllättäen nimittäin rusakon takan olevasta pienestä metsiköstä tuli esille kaksi pientä ja suloista rusakonpoikasta. Lue lisää…
Metsäjänikseni iltasalaatti paljastui tutun kasvibiologin lähemmässä tutkimuksessa lituruohoksi. Kasvi on tunnettu, ei harvinaisuudestaan, vaan siitä, että se on ensimmäinen kasvi, jonka koko geenistö onnistuttiin kartoittamaan. Muutenkin lituruoholla on ollut hyvin merkittävä sija solubiologisissa tutkimuksissa ympäri maailmaa. Niinpä se on saanut kutsumanimen ”kasvikunnan banaanikärpänen. Lue lisää…
Keltasirkku on meille kaikille kovin tuttu laji, onhan se yksi runsaslukuisista lajeistamme.
Lajin runsaudesta huolimatta, keltasirkku ei ole koskaan minua henkilökohtaisesti kuvauskohteena viehättänyt siitä yksinkertaisesta syystä, että poislukien joidenkin koirasyksilöiden voimakkaankeltaisen värityksen lintu on melko mitäänsanomattoman värinen.
Myöskään linnun muoto ei ole erityisen kuvauksellinen kuin kovilla talvipakkasilla, jolloin ne ovat hauskan pyöreitä ja pörröisiä.
Eilen vastaani kuitenkin tuli niin kauniin keltainen keltasirkku, että se väkisinkin herätti mielenkiintoni. Onni onnettomuudessa oli se, että aurinko paistoi kuvauspaikalle vielä täydellä terällä aiheuttaen vaikeasti hallittavan kontrastiongelman, mutta samalla myös mahdollisti esim. voimakkaiden tuulenpuuskien heiluttamalla oksalla istuvan linnun kuvaamisen.
Keltasirkkukoiras etsi ravintoa pellosta.
Rusakko kukkivien lituruohojen keskellä.
Sattuipa somasti.
Seurasin eilen jonkin aikaa kahta kiimassa olevaa rusakkoa, joiden elämä näytti olevan kovin kaksijakoista:
Välillä ruokailtiin kaikessa rauhassa ja välillä säntäiltiin sinne tänne tassut vilkkuen. Lue lisää…
Metsäjänis katsoo kedolla kuvaajaa.
Eilen vietin jänikseni kanssa noin puolitoista tuntia.
Näyttää lupaavalta, että olen onnistunut voittamaan sen luottamuksen yllättävän nopeasti.
Hauskinta asiassa on se, että jänikseni on nyt eri osassa samaa aluetta kuin viime kesänä. Lue lisää…
Yritin eilenkin illalla löytää metsäjänikseni, mutta se ei loppujen lopuksi ilmestynyt entiselle ruokailupaikalleen.
Niinpä päätin käydä katsomassa, olisiko toissa vuonna löytämäni huuhkaja reviirillään. Ja siellähän se todella oli: Tällä kertaa huuhkaja istui yhdessä hakkuuaukeaa reunustavista männyistä.
Itse asiassa puu oli yksi niistä puista, joissa istumassa kuvasin sitä keväällä 2009. Silloinkin sillä oli tapana viettää aurinkoisina päivinä aikaansa auringon lämmössä.
Huuhkaja lämmittelee ilta-auringossa.
Järki sanoo yhtä ja tunteet toista:
Toistaiseksi uskon tunteitani, koska se on inhimillistä ja koska haluan niin tehdä.
Tänä iltana kuvaamani metsäjäniksen täytyy nimittäin olla sama kuin se, jota viime kesänä toistuvasti kuvasin.
”Hold your horses, etkös jo ole julkisesti epäillyt, että se sinun puputyttösi joutui haulien ruuaksi?”, toteaa tähän järkeni kylmän rauhallisesti.
Totesin kyllä, mutta nyt kahtena iltana tapaamani jänis käyttäytyy täysin identtisesti viimekesäisen pupuni kanssa. Tämäkään ei näet tunnu pelkäävän kuvakoniani juuri lainkaan, vaan molempina iltoina on ruokaillut rauhallisena uskollisen palvelijani läheisyydessä.
Metsäjänis ruokailee kesäiltana.
Kuvausrintamalla on ollut viime päivinä kovin hiljaista. Monestakin syystä. Mielenkiintoisin kuvauseste oli kuitenkin eilen, jolloin lähes koko ilta kului siihen, että sain järjestettyä pesästään pudonneen takaisin kotikoloonsa. Ongelma näet oli siinä, että tapaus tuli eteeni aivan yllättäen, joten mukanani ei tietenkään ollut hommaan tarvittavia tikkaita.
Onneksi apu oli loppujen lopuksi yhtä lähellä kuin lähin puhelin, ja sain hälytettyä erään oppilaani ja hänen isänsä auttamaan operaatiossa.
Muutama kuva on kuitenkin arkistoon kuitenkin tullut – rusakkko ei petä!
Molemmat kuvat on otettu iltavalaistuksessa ja ne ovat täysin rajaamattomia.
Ensimmäinen kuva mäntytaimikossa lepäävästä rusakosta on siinä mielessä mielenkiintoinen, että rusakon pää on jostain syystä normaalia tummempi – liekö syynä karvanlähtö?
Rusakko mäntytaimikon keskellä.
Jokin aika sitten eräs lukijani lähetti minulle siilivideon pyytäen tekemään sille, minkä parhaimmaksi näen. Mikäs olisikaan parempaa kuin näyttää muillekin, kuinka piikikkäät siilit selviävät lemmenpuuhistaan ilman ilmeisiä vaurioita.
