Joskus oloni on kuvaamisen jälkeen kuin Kelju K. Kojootilla tai ainakin luontopaparazzilta.
Muutama ilta sitten minusta tuntui näet lähes pyhäinhäväistykseltä kuvata kaikessa rauhassa metsän siimeksessä lepäävää rusakkoa, jota hennosti valaisivat puiden oksiston siivilöimät valonsäteet kuin joen rannalla makaavaa sotilasta ranskalaisen Arthur Rimbaud’n kauniissa sodanvastaisessa runossa ”Solassa nukkuva”. Lue lisää…
Aika harvoin kuvatessa vastaan tuleen tilanteita, joissa pikkulintu saalistaa hyönteisravintoa.
Jos sellaisen kuvan sitten sattuu saamaan, itse hyönteistä ei välttämättä näy missään.
Kivitasku etsii ruokaa.
Kivitaskukoiras istuu kivellä.
Lajityypillisesti kivatasku istuskelee usein paikoissa, joista sille avautuu laaja näköala ympäristöönsä.
Ihmisen mittapuun mukaan sen istumapaikat eivät ole kovinkaan korkeita, mutta linnun omaan kokoon suhteutettuna paikat todella ovat melko korkeita. Tärkeintä linnun kannalta on kuitenkin juuri hyvä näkyvyys, ja sen istumapaikat toki tarjoavat, sillä kivitasku elää pääasiassa avonaisissa ympäristöissä.
Alla useita kuvallisia esimerkkejä kivitaskujen erilaisista istumapaikoista muutamalta viime illalta. Nimensä mukaisesti kivitasku joka tapauksessa istuu usein erikokoisilla kivillä.
Paljon paremman näkyvyyden tarjoavat kuitenkin erilaiset ihmisen tarjoamat istumapaikat kuten eriväriset merkkitolpat. Lue lisää…
Tällä hetkellä näyttää siltä, että viime kesän onnistunut metsäjänisprojektini saisi jatkoa toisen jänislajimme – rusakon – kuvauksilla. Ainakin alku on ollut lupaava.
Rusakko kevätillassa.
Kahtena viime iltana rusakko tai paremminkin kaksi rusakkoa on käynyt ruokailemassa juuri niillä paikoilla, joissa niiden haluankin käydä saadakseni kuvilleni kauniit taustat. Lue lisää…
Kulorastas lähikuvassa.
Kulorastas on rastaidemme jättiläinen.
Sen muita suurempi koko näkyy jopa sen lentotyylissä, jota kuvataan lehmämäisen raskaaksi, mitä ihmettä se sitten tarkoittaneekaan.
Joka tapauksessa jos olisin kulorastas, suuttuisin vertauksesta. Lue lisää…
Luulin, etteivät viime kesän tapahtumat pihasembrani oksilla millään voisi toistua. Onneksi luulo ei kuitenkaan ole tiedon väärti. Niinpä eilen puun oksilla kävi sellainen kuhina, ettei paremmasta väliä.
Kaikkein yllättävintä oli kuitenkin se, että puun oksilla piipahti aivan uutena lajina punavarpunen, niin koiras- kuin naarasyksilökin. Lue lisää…
Vaikka viime kesänä käytin todella runsaasti aikaa yhden metsäjäniksen elämän kuvaamiseen ja dokumentointiin, ei minusta hevin helposti jäniskuvaajaa tule.
Joskus tilanne vain on sellainen, että kuvattava tuntuu lähes vaativan huomiota itselleen.
Juuri näin on käynyt kahtena edellisenä iltana, jolloin olen seurannut kuvakonistani vain muutaman metrin päässä ruokailevaa rusakkoa.
Eläin ilmeisesti on jokin viime kesänä kuvaamistani rusakoista ja tunnistaa vaaleanbeigenvärisen kumipyöräisen piilokojuni, koska sallii minun tulevan niin lähelle itseään.
Rusakko iltalevolla.
Ehkäpä tärkein kuvaamistani lintulajeista on herttainen pikkutylli, joiden elämää olen seurannut jo usean vuoden ajan. Niinpä olin luullut jo kuvanneeni kaiken oleellisen, mutta kerrankos sitä ihminen erehtyy.
Tuttu pikkutyllipari oli näet eilen palannut tutulle pesäreviirilleen, joka yleensä tähän aikaan on ollut jo täysin sulanut ja kuiva. Vaikka Suonenjoen ennätyslumet olivat sulaneet pois lähes myös ennätysvauhtia, oli niiden pesimäpaikan lähelle jäänyt kuitenkin vielä yksi lumikinos.
Pikkutylli ja lumiseinämä.
Psalmi 37, Stortorget, Vanha kaupunki, Tukholma.
Voisi kuvitella, että Tukholman vanhassa kaupungissa sijaitsevan Stortorget’in reunalla olevan kahvilan seinän ornamentin saksankielinen teksti suojelisi aluetta kaiken pahuudelta: “Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee” (Psalmi 37 Lue lisää…
Jos minun pitäisi nimetä se perhoslaji, josta kaikkein mieluiten ottaisin kauneimman perhoskuvani, valinta olisi epäilemättä kangasperhonen.
Syy lajivalintaan on hyvin yksinkertainen: Nostalgia, ikävä, kaipuu lapsuuteen.
Pieni, siipiensä alapinnoilta smaragdinvihreä, kangasperhonen oli lähes ainut perhonen, jonka opin tunnistamaan lapsuuteni mäntykankailla Kuhmossa.
Eilen havaitsin kangasperhosten lentelevän puutarhassani kallionauhusten luona, joten en malttanut olla yrittämättä kuvata niitä. Kokemuksesta nimittäin tiesin, että kallionauhuksen värit sopisivat erinomaisesti juuri kangasperhoskuviin.
Kangasperhonen kallionauhuksella.
