Mitähän tässä oikein pitäisi oikein sanoa? Parempi kun en sano mitään. Totean vain, etten todellakaan muistanut kirjoittaneeni alla olevaa fiktiivistä kertomusta. Vaikka juttua nyt vuosien jälkeen lukiessani jouduin väkisinkin kysymään itseltäni, mahtoivatko kaikki ruuvini olla kohdallaan sitä kirjoittaessani, en kadu sanaakaan.
Taustatiedoksi: Tuolloin harrastin vielä kuntouintia todella ahkerasti. Tämä tarkoitti 1-2 kilometrin lenkkiä 4-5 kertaa viikossa. Tuolloin sain myös kuulla mitä mielenkiintoisimpia tarinoita uimahallin saunassa. Siitä, onko alla olevalla tarinalla mitään tekemistä kuulemieni kertomuksien kanssa, minulla ei kuitenkaan ole minkäänlaista muistikuvaa.
Eläimellistä menoa saunassa
Epäröin pitkään tutun oven edessä. Vain pitkän Jaakobin painin jälkeen saan pakotettua vapisevan käteni tarttumaan kuumana hehkuvaan kahvaan. Kuin kyyn pisto polttava tuska iskee lävitseni. Jo kauan sitten nujertamani kauhu valtaa äkisti mieleni jokaisen vielä järjissään olevan sopukan. Vaivoin onnistun säilyttämään ulkoisen rauhallisuuteni ja tempaisen oven auki.
Tiedän mikä minua sisällä odottaa, sillä olen kohdannut heidät ennenkin. En kuitenkaan anna menneiden lannistaa itseäni, vaan yritän livahtaa huomaamattomasti läpi Hadeksen höyrypilvien löylyhuoneen kauimpaan nurkkaan. Turhaan, sillä korppikotkat ovat havainneet minut jo aikoja sitten. Kuin narusta vedettynä ylälauteella istuvien hikiset katseet kääntyvät suuntaani. Rivi säälimättömiä silmiä seuraa järkähtämättömänä haparoivaa kulkuani kuin uhrinsa viimeistä vaivalloista taivallusta.
Äkkiä rohkein niistä ottaa aloitteen ja rikkoo vallitsevan luonnottoman hiljaisuuden. Ilmeenkään värähtämättä se avaa nokkansa ja iskee sinne, missä tietää puolustukseni olevan heikoimman: Lue lisää…
