Keltanokkaliitäjien äänekäs yökonsertti – Yksi Azorien kauniin luonnon monista yllätyksistä

Keskellä Atlantia sijaitseva mutta Portugalille kuuluva Azorien saariryhmä on oikea paratiisi linnuista ja luonnosta kiinnostuneelle. Mikä parasta, Azorien hyvin leuto ilmasto on kuin tehty luontomatkailuun. Siellä lämpötilat eivät nimittäin koskaan nouse tukalan kuumiksi, mutta myöskään vilua ei siellä tarvitse kärsiä. Tästä kiitos Golf-virran läheisyyden, jonka seurauksena vuoden aikana keskilämpötila vaihtelee 13 ja 22 asteen välillä.

Azorien vihreitä rinteitä.

Itse kävin huhtikuussa 2018 São Miguelin saarella, joka on saariryhmän saarista suurin, vaikkei sekään voi koollaan kehuskella. Pituutta saarella vain noin 63 km, ja leveyttä 8-15 km. Saaren itseäni suuresti viehättänyt ominaisuus oli kauniin vihreä luonto. Siinä on paljon yhtäläisyyttä Madeiran luonnon kanssa, mutta sieltä puuttuvat lähes kokonaan vaikeakulkuiset jyrkät vuorenrinteet. Siellä ei myöskään ole ärsyttävän suuria turistimassoja, sillä – näin minulle ainakin paikallinen opas kertoi – Portugalin valtion on rajoittanut saarella käyvien ulkomaisten turistien määrää.

Mikään luontokuvausmatka ei kyseessä ollut, sillä olin tahallisesti jättänyt kamerani kotiin voidakseni keskittyä saaren upeasta luonnosta nauttimiseen. Äänitallentimeni olin kuitenkin ottanut mukaan siltä varalta, että vastaan tulisi joitakin mielenkiintoisia ääniä, etenkin äänimaisemia. Ja olihan niitä kuten useimpina päivinä puhkunut tuuli ja sen seurauksena hotellimme rantakivikkoa vasten pauhaavat Atlantin aallot.

Äänistä parhaiten mieleeni jäivät kuitenkin kahden lintulajin yllättävät konsertit. Ikimuistettavimman niistä järjestivät yön pimeydessä hotellimme pihassa äännelleet keltanokkaliitäjät. Lajista en tuolloin ollut edes koskaan kuullut, ja aluksi pidinkin niiden hyvin erikoista ja voimakasta ääntelyä jopa jonkin muun kuin linnun tuottamaksi. Syy tähän oli se, etten pimeyden takia valitettavasti onnistunut lainkaan näkemään niitä.

Kuuntele keltanokkaliitäjien ääntelyä:

En, vaikka yksi niistä ilmeisesti istui aluksi suoraan yläpuolellani hotellin pihalla kasvavassa puussa. Myöskään toisista en nähnyt vilahdustakaan, vaikka ne äänten voimakkuudesta päätellen kiertelivät melko matalalla yläpuolellani. Juuri keltanokkaliitäjien matala lentokorkeus oli minulle todellinen onnenpotku, sillä se mahdollisti niiden erilaisten äänten melko onnistuneen taltioinnin huolimatta tuolloinkin melko voimakkaana puhaltaneen tuulen.

Se, mistä lajista oli loppujen kyse, paljastui vasta myöhemmin googletettuani Azoreilla mahdollisesti kuultavia erikoisia lintujen ääniä. Tuolloin selvisi myös, että lähes harmaalokkimme kokoinen keltanokkaliitäjä on todellinen merilintu, sillä se ei käy maissa kuin juuri yöllä, jolloin se usein ääntelee juuri tallentamallani tavalla.

Punarinnan laulun äänityspaikka.

Lähes yhtä yllättävä oli myös toisen tallentamani linnun, meille tutun punarinnan, konsertti. Tämä azorilainen punarinta näet lauloi hyvin äänekkäästi hotellimme nurmikolla. Erikoista tilanteessa oli punarinnan pelottomuus, sillä se – aivan kuten keltanokkaliitäjät – antoi äänittää itseään yllättävän läheltä, vain muutaman metrin päästä. Muuten sen laulun äänittäminen ei olisikaan onnistunut, sillä jos se olisi ollut yhtään kauempana, merituulen voimakas humina ja Atlantin aaltojen tasainen pauhu olisivat peittäneet sen kokonaan. Punarinta ei muuten ole Azorien alkuperäislaji vaan melko uusi tulokas.

Kuuntele Azorien punarinnan laulavan:

Vaikka minulla ei siis ollut varsinaista kameraa mukanani, onnistuin kuitenkin tallentamaan kännykälläni lähietäisyydeltä peräti viisi eri lintulajia, Kaikki ne olivat vesilintuja, ja neljä niistä, myskisorsa (cairina moschata), punaviheltäjäsorsa (dendrocygna autumnalis), valkoposkisorsa (anas bahamensis) ja ruostesorsa (tadorna ferruginea), olivat minulle entuudestaan täysin tuntemattomia lajeja. Neljännen, ristisorsan, olin kuitenkin nähnyt kerran jopa omalla kuvausreviirilläni. Linnut kuvasin Furnasin kylässä olevassa Terra Nostran puistossa, jossa oli nähtävänä suuri määrä niin vapaasti liikkuvia lintuja kuin kasveja.

Myskisorsa (Cairina moschata)

Ristisorsa, vierellä punaviheltäjäsorsa, taustalla vedessä valkoposkisorsa.

Ristisorsa, punaviheltäjäsorsa, valkoposkisorsa, taustalla ruostesorsa.

Jos oli keltanokkaliitäjien yöllisen laulun kuuleminen vaikuttava kokemus, sitä oli myös korkealla vuorella sijaitsevan hylätyn luksushotellin ja sen katolta avautuvan Sete Cidadesin kraatterijärvimaiseman näkeminen.

Näkymä Monte Palacen katolta yli Lagoa das Sete Cidades -kraatterijärven.

Monte Palacen hylätyn hotellin katolla.

Tämän suuren viiden tähden hotelli Monte Palacen historia on hyvin erikoinen: Se aloitti toimintansa v. 1989 ja sulki ovensa lopulta vain reilu vuosi avajaisten jälkeen. Syy tähän oli hyvin yksinkertainen. Keskellä poikkeuksellisen kaunista maisemaa mutta syrjässä kaikesta oleva hotelli ei ollut onnistunut houkuttelemaan riittävästi asiakkaita. Nyt autioituneen hotellin rappiotilaa ihmettelevistä turisteista ei sen sijaan näyttänyt olevan puutetta.

Monte Palacen rauniohotelli vuoren huipulla Azoreilla.

Azorien aution Monte Palacen hotellin sisäpiha.

Monte Palacen rauniohotellin käytävä.

Monte Palacen hylätyn hotellin hissitasanne.

Katso myös nämä:

Punarinta avasi kevään Vesilintuja jäällä kevätiltana: Laulujoutsen, kanadanhanhi, telkkä ja sinisorsa. Petroskoi – Kertomus matkasta Venäjän Karjalaan kesällä 2011, osa 2. Punarinta kesäkodissani Räkättirastaan rivitalo ja muita outoja lintujen pesäpaikkoja Värikkäitä lintukuvia viikonlopulta: Rautiainen, järripeippo, pikkulepinkäinen, punarinta Syksyn kuvia: Pajulintu, käpytikka, viherpeippo ja punarinta. Pakkanen sai punarinnan ja hippiäisen. Ihmesembrani uutta satoa: Punarinta, peippo, järripeippo, viherpeippo, käpytikka ja töyhtötiainen Eri-ikäisiä ja –pukuisia punarintoja Punarinta, käpytikka ja abstrakti ongelmajäte Vuoden viimeiset punarintakuvat?