Punarinta kesäkodissani

Kommentoi

Tänään keskityin lähes yksinomaan punarinnan kuvaamiseen Suonenjoen jätevedenpuhdistamolla, joka Sisä-Savossa tunnetaan paremmin nimellä “Ollin kesäkoti” johtuen niistä sadoista tunneista, jotka vuosien mittaan olen alueella viettänyt.

Punarinta on todella mielenkiintoinen laji kuvattavaksi juuri kesäkodissani, sillä sieltä löytyy kuviin mitä erilaisimpia taustoja, jotka siis minulle kuvaajana ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin kullonkin kuvattava laji.

Aamupäivällä tavoitin pienen tiksuttajan pariin otteesen erilaisten rakennusmateriaalien päältä noin tunnin odottelun jälkeen.

Kerran hävittyään lintu ei suostunut enää tulemaan esiin, joten suunnistin kuvaamaan laulujoutsenia muutaman kilometrin päähän. Joutsenia kyllä oli, mutta juurikaan itseäni tyydyttävää tulosta en saanut aikaiseksi.

Kuvausten välissä ehdin rupattelemaan paikalle eksyneen karttulalaisen valokuvauksen harrastajan kanssa. Miehen otteista näki nopeasti, ettei kamera todellakaan ollut ensimmäistä kertaa hänen kädessään: Jalustan puute ei haitannut, vaan hän automaattisesti tuki kameransa satamalaiturin rakenteisiin. Muistaisivatpa vaan kaikki aivan “tavan” kuvaajatkin tehdä saman, sillä hyvin usein epäselvän kuvan aiheuttaja on kameran epävakaus. Kuitenkin lähes kaikkialla on kiinteitä rakenteita tai vaikkapa puita, joita voi käyttää kameran tukemiseen.

Laulujoutsenten ylilento.

Tämän lähempää ei joutsen juuri voi lentää!

Iltapäiväksi palasin takaisiin kesäkotiini, ja tavoitin peräti kaksi punarintaa. Ensin pajukosta ja myöhemmin värikkäiden tavarakonttien päältä. Mikä olisi herkullisempi tilanne minunlaiselleni värifriikille. Tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä, vaikka tihuuttava sade ja siitä johtuva valon vähyys tekivät kuvaamisen vaikeaksi.

Näiden lintujen käytös oli poikkeuksellisen rohkeaa, eivätkä ne tuntuneet välittävän lainkaan kamerani naksutuksesta. Tästä ja siitä että linnut istuivat lähekkäin, päättelin kyseessä olevan pariskunta. Tähän viittasi myös se, että toinen linnuista oli  jäykistynyt minuuttien ajaksi paritteluasentoon. Perä ylhäällä ja pää matalana se näytti katsovan kumppaniaan: “Etkös jo ala tulla!”

Mitä sinä ukko kulta siellä enää vetkuttelet?

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.