Liro, kahlaaja kaatosateessa pallomeren rannalla kalliolouhoksella

Kommentoi

Muutamana viime päivänä, tai oikeastaan iltana, olen saanut seurata tämän kesän tärkeimmälle kuvauspaikalleni, Suonenjoen Lintharjulla sijaitsevalle kivilouhokselle,  ilmestyneen yksinäisen liron (Tringa glareola)  touhuja.

Ja laiskottelusta ei tuota pientä kahlaajaa voi kyllä syyttää, sillä se tuntui olevan koko ajan liikkeessä etsien itselleen jotain hiukopalaa louhoksen suurten lammikoiden karuilta rannoilta. Eilenkin se kulki lähes pysähtymättä toista tuntia lammikoiden sorarantoja tutkien.

Sen tahtia ei näyttänyt haittaavan edes rankkasade, jollainen iski eilen illalla louhokselle. Liro ei nimittäin ollut tilanteesta juuri moksiskaan, vaan jatkoi  – melko – rauhallisesti ruuanetsintäänsä.  Muutaman kerran se kuitenkin näytti ottavan hätääntyneitä sivuaskeleita ilmeisesti pelästyessään viereensä äkillisesti ilmestynyttä suurta vesikuplaa.

Liro on muuten pikkutyllin jälkeen ehkäpä eniten vuosien mittaan valokuvaamani kahlaaja. Niinpä olen nyt voinutkin keskittyä sen videokuvaamiseen.

Kaikkein mieleenpainuvin liromuistoni on niinkin kaukaa kuin vuodelta 2007, jolloin sain todistaa – ja kuvata  – kahden liron yhteenoton. Tuosta harvinaisesta tilanteesta olen vuosien mittaan julkaissut kuvia useampaankin otteeseen. Teinpä neljä vuotta sitten kaksintaistelusta jopa lännenfilmihenkisen kuvaesityksenkin: Lirojen kaksintaistelu.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.