Näe uuden polven italowestern – Lirojen kaksintaistelu.

Kommentoi

Lirot valmiina kaksintaisteluun

Lirot valmiina kaksintaisteluun

Vastustan kaikkea väkivaltaa, enkä myöskään hyväksyn ihmisten vahingoittamisella mässäilevää väkivaltaviihdettä.

Siksipä minun on hiukan vaikeaa myöntää edes itselleni, että eräät Sergio Leonen italowesternien klassikot Ennio Morriconen musiikkeineen tekivät aikoinaan, ja näyttävät edelleen tekevän, suuren vaikutuksen minuun.

Niinpä kun päätin tehdä kuvaesityksen vuosia sitten näkemääni lirojen taistelukohtaukseen pohjautuen, oli alusta lähtien selvää, että vain noiden vanhojen lännenklassikojen tyylinen musiikki voisi luoda esitykselle haluamani tunnelman.

Esityksessä kaksi liroa ottaa yhteen Suonenjoen jätevedenpuhdistamolla  aurinkoisena aamupäivänä  klo 10.30 26.7.2007.

Tarkemmin olen kuvaillut hurjaa kaksintaistelua jo parivuotta sitten tapahtumaa käsitelleessä blogikirjoituksessani.

 

Lirojen kaksintaistelu.

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.