Minun kolmen hehtaarin ihmeellinen lintuparatiisini – Katso kuvaesitys

3 Kommenttia

Liro keltaisessa sadevesilammikossa.  Nyt nähtävän kuvaesitykseni kuvat ovat yhdeksää kuvaa lukuun ottamatta vuosilta 2007–2008. Kaikki kuvat on otettu Suonenjoen jätevedenpuhdistamolla, jonka sisäsavolaiset lukijani tuntevat kesäkotinani.

Paikalle antamani lempinimi johtuu yksinkertaisesti niistä varmaankin tuhansista tunneista, joina olen siellä yli kymmenen vuoden aikana hajuaistiani kiusannut ja kameraani laukonut.

Biologisesta merkittävyydestään huolimatta jätevedenpuhdistamon aidattu alue ei ole koolla pilattu, noin 5 hehtaaria.

Kuvauksia olen kuitenkin suorittanut vain pienellä yhtenäisellä osalla tuosta alueesta. Lähes kaikki kuvat ovat noin 300m x 100m (= 3 ha) kokoiselta alueelta.

Lintujen suojelu

Kuvausten ohella olen myös ohjeistanut laitoksen henkilökuntaa siellä pesivien lajien turvallisuuden huoliehtimisestä sekä merkinnyt varoituslipuin vaaranalaiset alueet.

Niinpä huolimatta alueella liikkuvista raskaista ajoneuvoista tietooni on tullut vain kaksi ihmisen varomattoman toiminnan takia menetettyä pesintää.

Toisessa tapauksessa vahingosta kärsi kalatiirapari ja toisessa pikkutyllipari. Molemmat kuitenkin aloittivat myöhemmin uuden onnistuneen pesinnän.

Tärkeintä ovat värit ja lajien käyttäytymisen dokumentointi

Kuvaajana olen keskittynyt tallentamaan kolme toisistaan poikkeavaa asiaa, joista ylivoimaisesti tärkeimmät kaksi ovat alueen sadevesilammikoiden pinnoilta poimittava erikoinen värimaailma sekä siellä pesivien ja vierailevien lajien käyttäytymisen dokumentointi.

Kolmas, mutta edellisiä vähämerkityksettömämpi kuvausaihe ovat olleet ns. puhtaat lintukuvat, joissa itse lintu on ainoa huomion kohde.

Pikkutylli tärkein kuvauslajini

Ylivoimaisesti tärkein yksittäinen kuvauslajini ovat olleet siellä vuodesta toiseen pesineet pikkutyllit, joiden elämään olen vuosien mittaan saanut tutustua todella perin pohjin.

Kuvaesityksen kuvat ovat muutama vuosi sitten yleisölle näyttämästäni kuvaesityksestä. Tuolloin oleellinen osa esitystä olivat moniin kuviini liittyvät mielenkiintoiset tarinat. Nyt niihin ei ole mahdollisuutta, mutta tarkkaavainen katsoja saattaa kuitenkin löytää esityksestä kuvallisen tarinan pienestä kalatiiranpoikasesta, jolle oli käydä kehnosti emon tuotua sille aivan liian suuren kalan.

Esityksen alkua ei pidä kavahtaa. Sen tarkoitus on saada katsoja ihmettelemään, miten näin kuolleen näköisestä paikasta voi löytyä niin suuri lajien kirjo ja värien runsaus.

Suonenjoen jätevedenpuhdistamon lintulajit 2004-2012

Suonenjoen jätevedenpuhdistamo kartalla.

Yhden yksittäisen kuvauspaikan fyysiset mitat vuodelta 2011.

Minun kolmen hehtaarin ihmeellinen lintuparatiisini

Huom! Muistathan katsoa esityksen suuremmassa koossa ja valita HD-kuvalaadun.

 

3 Comments

  1. Mauri Nuutinen

    Hieno!
    Tosin isommassa koossa ei tahdo kunnolla näkyä huonolla yhteysnopeudella.

    • Olli

      Kannattaa antaa sen ladata rauhassa itsensä. Odotellessa voi keittää vaikka kahvia. Toisaalta tällainen tämä tasa-arvoinen Suomi nykyään on: Joillakin netti pelitttää viimeisen päälle, toisilla taas ei. Tiedän vaikeuden kokemuksesta, sillä omakaan yhteyteni ei läheskään aina toimi riittävän nopeasti.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.