Onko Luc Besson’in Atlantis kaikkien aikojen paras luontoelokuva?

Kommentoi

Kaikista asioista voi olla montaa mieltä, mutta omasta mielestäni – enkä ole ainoa joka näin ajattelee – ranskalaisen Luc Bessonin yli kaksi vuotta kestäneisiin vedenalaiskuvauksiin perustava Atlantis (v. 1992) on kaikkien aikojen paras luonto-aiheinen elokuva. Elokuvassa kuvataan, muttei kerrota mitään,vedenalaista maailmaa kaikessa kauneudessaan. Elokuvan parasta antia on musiikin, liiikkeen ja valon lähes käsittämättömän sujuva yhteensovittaminen.

Vielä vuosi sitten elokuva löytyi kokonaisuudessaan Youtubesta kahdeksaan osaan katkottuna. Sittemmin videot on poistettu todennäköisesti tekijänoikeudelllista syistä. Hyvä niin.

Nyt YouTube’sta löytyy vain yksi  lyhyt pätkä elokuvasta. Sen kuvanlaatu ei valitettavasti anna täyttä kuvaa siitä, millainen kokemus elokuvan näkeminen ja kuuleminen suuremmassa kuvakoossa voi parhaimmillaan olla. Tutustumisen arvoinen se kuitenkin on.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.