Rautalammin Nokisenkosken merimetso avasi uuden luontovuoteni

Kommentoi

Olen jo useamman vuoden ajan toivonut päästä kuvamaan merimetsoa, mutta toistaiseksi laji on kiertänyt minut kaukaa. Ja perässähän minä en juokse. Jos lintu tai muu eläin suostu tulemaan minun reviirilleni, sitä pahempia sille. Saa otus parka jäädä kuvaamatta, vaikka kuinka se itse sitä haluaisi.

No nyt yksi nuori merimetso on kuitenkin kerännyt rohkeutensa ja ilmestynyt talvikalalle Rautalammin luonnonkauniiseen Nokisenkoskeen. Enkä tietenkään ole jättänyt käyttämättä avautunutta tilaisuutta, vaan viettänyt aikaani jo kolmena peräkkäisenä päivänä tuon komean linnun seurassa.

Kahtena näistä päivistä sää ei kuitenkaan ole ollut suosiollinen kuvaamiselle. Onneksi eilen lauantaina taivas kuitenkin hiukan aukeni ja sää kylmeni, mikä tarkoitti jokimaiseman muuttumista lumoavan kauniiksi. Kaiken kukkuraksi parhaimmillaan lähes 15 asteeseen laskenut pakkanen loihti ilokseni hienoja joen pintaa pitkin kiitäviä harmaita usvapilviä.

Voiko enempää enää toivoa?

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.