Sadepäivien kuukkelikuvia

Kommentoi

Kuukkeliystäväni kuusen oksalla.

Kuukkeliystäväni kuusen oksalla.

Nyt kun olen kahden vuoden tauon jälkeen saanut jälleen yhteyden kuukkeleihini – uskallan kutsua niitä näin, sillä esiintymispaikkansa perusteella nyt kuvaamieni kolmen linnun täytyy olla ainakin osin samoja kuin ne , joita kuvasin etenkin syksyinä 2011-2012 – olen käynyt tapaamassa niitä niin usein kuin mahdollista.

Valitettavasti vain viime päivien säät eivät ole suosineet kuvaamista, joten kuvien kokonaismäärä on jäänyt todella pieneksi. Edes jossain määrin onnistuneiden kuvien määrä on vielä sitäkin pienempi ja laskettavissa yhden käden sormin.

Kuukkeliystäväni tarkkaavaisena.

Kuukkeliystäväni tarkkaavaisena.

En kuitenkaan valita, sillä kyllä kuukkelien kanssa seurustelu on sen verran mukavaa. Tarkoitukseni onkin käydä edelleen paikassa niin usein kuin mahdollista ainakin lumentuloon saakka.

P.s. Vanhaa ystävääni Tähtiotsaa en ole edelleenkään paikalla nähnyt, joten näyttää ilmeiseltä, että tuolle puheliaalle ystävälleni on sattunut jotain peruuttamatonta.

Sateen kastelema kuukkeliystäväni.

Sateen kastelema kuukkeliystäväni.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.