Talvitulva kuohuu vanhassa uittoväylässä – Suonenjoen Kourujoki.

Kommentoi

Vanha uittoväylä, Kourujoki, Suonenjoki

Vanha uittoväylä, Kourujoki, Suonenjoki

Tänään kävin kahdella eri pienellä joella jatkamassa kuvauksia, joissa ideana on käyttää pitkä valotusaikaa veden liikkeen pehmentämiseen ja tunnelman luomiseen.

Aikaa tuhraantui jälleen kerran aika lailla ja tulos: Siitä ei tällä kertaa kannata hirveästi ylpeillä, sillä itseäni tyydyttäviä kuvia en onnistunut saamaan oikeastaan yhtään.

Parhaimmat kuvat – jos niitä sellaisiksi kannattaa edes kutsua – sain samalta Suonenjoen Kourujoen koskelta, jossa olen vuoden kuluessa kuvannut eri syistä jo useamman kerran. Viimeksi joulukuun alussa.

Nyt vettä oli kuitenkin vähintään kaksinkertainen määrä aiempaan verrattuna, joten periaatteessa itse kosken osalta kuvauspaikka oli aivan oivallinen. Ongelma vain oli, etten onnistunut löytämään kuviin veden lisäksi juurikaan muita mielenkiintoisia aiheita.

Kourujoki on muuten vanha uittoväylä. Tästä kertovat kosken rannalle pinotut pölkkykasat, jotka olivat aikoinaan osa koskessa ollutta uittokourua.

Kuvatiedot: ISO 50, F32, 30s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.