Tankotanssia Etelä-Konneveden kansallispuiston ruskaisessa maisemassa

Kommentoi

kalaja,kalajanvuori,etelä-konneveden kansallispuisto

Kalajanvuoren huipulta avautuu syksyinen ruskainen maisema kohti Etelä-Konnevettä

Viimeisen vuoden kuluessa olen käynyt useita kertoja Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Retkien kohteena ovat joka kerta olleet Kalajanvuoren mahtavat maisemat Etelä-Konneveden itäisellä rannalla Rautalammilla. Viimeisin retkistä oli viime viikonloppuna, jolloin kävimme pienellä joukolla ihailemassa Kalajanvuoren huipulta avautuvia ruskamaisemia. Vaikka olin ottanut kamerani mukaani kaiken varalta, kyseessä ei ollut mikään kuvausretki.

Olimme kuitenkin sopineet etukäteen retkueeseen kuuluvan tankotanssia harrastavan jyväskyläläisen Sanna Laitisen kanssa, että voisimme pysähtyä kuvaamaan häntä, mikäli vastaamme tulisi kuvaamiselle otollinen paikka.  Tämä tarkoitti kaunista maisemaa taustalle sekä sellaista puuta, joka mahdollistaisi jonkin tankotanssiliikkeen tekemisen niin itse puuta vahingoittamatta kuin Sannan turvallisuutta vaarantamatta.

vuori-kalaja,tankotanssi,kansallispuisto,etelä-konnevesi

Kopteri puussa, tankotanssia Vuori-Kalajalla Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Koska meillä ei ollut varsinaisesti mahdollisuutta eikä aikaa tällaisten paikkojen tarkempaan kartoittamiseen, tulos jäi aika laihaksi. Yksi paikka kuitenkin löytyi: Se oli Kalajanvuoren korkeiden ja jyrkkien kallioiden juurella sijaitseva Vuori-Kalajan pieni kirkasvetinen lampi.

Paikka oli kuin tehty meidän tarkoitustamme varten: korkealle kohoavia kallioita ja ruskan värittämiä puita.

Niinpä asiaa ei tarvinnut kauan miettiä: ”Sanna puuhun!” Kuva kertoo loput. Liikkeen nimi on kopteri ‘chopper’.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.