Kaikkea voi kokeilla. Ainakin kerran. Oheinen videoleike lentoon lähtevästä kaakkurista on toteutettu videoimalla yhtä järjestelmäkamerani näytöllä edestakaisin zoomailemaani kaakkurikuvaa. Videokamerana olen käyttänyt Lumia 930 älykännykkää.

Kaakkurin äänet taas ovat peräisin videon kuvaushetkellä soittamaani äänitallennetta, joka on nauhoitettu samalla lammella, millä itse kuvan kaakkurikin on kuvattu.

Videon tarkoituksena on toisaalta näyttää, mikä on ollut tämän kesän tärkein kuvausaiheeni: kaakkurin lentoonlähtö. Toisaalta siitä voi päätellä jotain siitä, minkä tasoisia kuvia olen tähän mennessä onnistunut ottamaan.

Videolla, kuvan yläpuolella, näkyvät kuvan tärkeimmät tekniset tiedot.  Kuvan sisällä, sen oikeassa laidassa, puolestaan näkyy kuvan rajaussuhde reaaliaikaisesti. Aivan videon lopussa näkyvä kuva on siis täysin rajaamaton.

Niin videota kuin sillä näkyvää kuvaa ei ole editoitu mitenkään.

P.s. Idea tästä uudesta tavasta kertoa siitä, mitä olen tällä hetkellä kuvaamassa, syntyi sen valitettavan tilanteen seurauksena, että työtietokoneeni on edelleen vikaantumisensa takia käyttökiellossa.

Kävin viime sunnuntaina Vesannolla ihmettelemässä lukijani pihassa kasvavaa pihtaa, jonka pörisevät kimalaiset olivat vallanneet jo viikkoa aikaisemmin. Ja noita pieniä kauniita pörriäisiähän riitti! Niitä oli vähintään satoja ellei jopa tuhansia.

Pihan asukkaita pienet kirjavat karvaturrit eivät kuitenkaan haitanneet, sillä he olivan hyvin tietoisia näiden pölyttäjien tärkeydestä luonnossamme.

Kimalaisia oli todella lähes puun täydeltä: osa oli aivan maan rajassa puun juurella, osa kiipeili pitkin runkoa ja osa taas puikkelehti pihdan havunneulasten peittämillä oksilla. Lue lisää…

Kaakkurinpoikanen kaatosateessa

Muutama päivä sitten sain lähes toteutettua monivuotisen haaveeni saada kuvattua vesilinnun kaatosateessa. Mutta vain melkein, sillä valitettavasti kuvan kaakkurinpoikanen oli kuvanlaadun kannalta aivan liian kaukana, noin 60 m metrin päässä. Ja välissämme taivaalta putouksen lailla syöksyvä vesiseinämä.

Tilanne alkoi aika yllättäen, vaikka ukkospilvet olivat tummentaneet taivasta jo jonkin aikaa. Itse kaakkurilampeni kuitenkin kylpi lämpimässä auringonpaisteessa ja näytin pääseväni pälkähästä kastumatta. Lue lisää…

Kaakkurilammellani on parina aurinkoisena päivänä tullut vastaani kiehtova ilmiö, jota en ainakaan itse osaa tällä hetkellä selittää: Tämän erittäin kirkasvetisen suppalammen rannan tuntumassa oli lukuisasti pieniä ”kiehuvia” pilviä, jotka muuttivat koko ajan muotoaan. Useimmat niistä olivat todella pilven muotoisia, mutta ainakin yksi muistutti tornadoa, jonka kapea varsi jatkui alapäin muutaman kymmenen senttiä. Lue lisää…

Kaakkuri auringonlaskun aikaan suolammella

Tämän kesän kaakkuriprojekti on edennyt muuten aivan suunnitellusti, paitsi että sateiset tai muuten vain harmaanpimeät illat ovat varastaneet monta kuvausmoahdollisuutta. Tänäänkin olen juuttunut kotini seinien sisään, sillä niitä valoja ja varjoja, joita kaakkurilammeltani metsästän, ei sieltä nyt kuitenkaan löytyisi.

Onneksi valoisiakin iltoja on joukossa ollut, joten olen saanut lähes aivan riiittävästi ihastella ja kuvata tyynen suolammen pinnalle heijastuvia kauniita värejä ja valoja.Valitettavasti vain niiden muille näyttäminen on tällä hetkellä lähes mahdotonta, sillä – kuten Facebook-sivullani olen jo ehtinyt kertomaan – työtietokoneeni tallennusjärjestelmä on

jo muutaman viikon ajan ollut toimintakelvoton, enkä uskalla tallentaa sille mitään arvokasta. Joitakin yksittäisiä kuvia voin kuitenkin koneella käsitellä, mistä esimerkkinä oheinen kuva kaakkurista juuri ennen auringon laskemista suolampea ympäröivän metsän taa.

Kaakkureilla itsellään sen sijaan kaikki sujunut oikein mallikkaasti: Emot saivat parisen viikkoa sitten kaksi potraa poikasta, jotka ovat kasvaneet aivan silmissä. Tästä kiitos ahkerille emoille, jotka jaksavat kantaa loppumattoman nälkäisille pikku kaakoille jatkuvasti uutta syötävää.

P.s. Tiesitkö muuten, että yksi kaakkurin kansanomaisista nimityksistä on kaakko, jonka arvellaan juontavan  ilmansuuunta kaakosta, josta kaakkurit ja muut muuttolinnut keväisin maahamme tulevat.

Kivitasku taimitarhassa

Olen ollut aina impressionistisen maalaustaiteen suuri ihailija. Etenkin ranskalaisen Clause Monet’n kauniit maalaukset ovat miellyttäneet silmääni. Siksipä on ymmärrettävää, että olen itsekin aina tilaisuuden avautuessa kuvannut tilanteita, joissa valojen ja värien luoma tunnelma on kuvassa näkyviä yksityiskohtia tärkeämpiä.

Selvimmin kiinnostukseni tulee ehkä esille erilaisissa vuosien mittaan kaakkurilammilla ottamissani kuvissa, joissa olen tutkinut sitä miten lampea ympäröivä luonto heijastuu tyynen lammen pinnalla.

Myös kiinnostus sumukuviin ( esim. kaupunki, joutsenia) on samaa perua.

Koiras kivitasku taimitarhassa

Toukokuussa minulle tarjoutui yllättäen kuvata kivitaskua tilanteessa, jossa sen ympäristö oli ihmissilmin katsottuna hyvinkin mitäänsanomaton, jopa koruton. Edessäni avautui nimittäin Metlan tasainen koekenttä, jossa maasta sojotti erilaisia taimia suojaavia rumia muoviputkia. Myöskään taimissa itsessään ei ollut mitään esteettisesti kiinnostavaa.

Pitkän teleobjektiivin lyhyt terävyysalue muutti kuvat kuitenkin joksikin aivan muuksi, kuin, minkä katseeni kykeni havaitsemaan. Sen sijaan sieluni silmin osasin nähdä tilaisuuden, joka ei ehkä vastaani koskaan enää tulisi. Palkinnoksi sainkin kaksi kuvaa, joissa oli mielestäni jotain samaa kuin ihailemani Monet’n kuuluisassa taulussa Givernyn keväästä.

Kaakkuri auringonlaskun aikaan suolammella

Koko lähes mennyt kesäkuu on kulunut kaakkurien ja silkkiuikkujen elämää seuratessa. Silkkiuikkuja aamupäivällä tai alkuillasta, kaakkureita hiukan myöhemmin illalla.

Nyt nähtävät kuvat ovat kuitenkin jo lähes kuukauden vanhoja, sillä – kuten Facebookissa minua seuraavat tietävät – työtietokoneeni tietojärjestelmä on hajonnut, enkä uskalla ladata sinne mitään arvokasta. Onneksi kaikki kuvat ja tärkeät kuvat ovat tällä kertaa turvassa – näin minulle on vakuutettu – joten nyt tapahtunut katastrofi ei ole yhtä paha kuin vuosi sitten, jolloin menetin lopullisesti noin kuukauden kaikki työt. Lue lisää…

Niin kauniita kuin useimmat tuntemistani kaakkurilammista ovatkin, pitkinä tapahtumaköyhinä tunteina – joita kyllä riittää – mieli usein karkaa muualle, joskus hyvinkin kauas. Jonnekin jolla ei ole mitään tekemistä luonnon tai kuvaamisen kanssa.

Toisaalta nuo hiljaiset hetket voivat antaa sysäyksen tutkia näkemäänsä aivan uudesta näkökulmasta. Näin kävi minulle jo vuosia sitten, jolloin kiinnostuin kokeilemaan, miltä näyttäisivät kuvat, joissa kaakkureiden taustana olisi tyynen veden pinnalta heijastuva metsämaisema. Lue lisää…

”Hiljaa, hymyssä suin, keinuttaa tuuli uneen kaakkoain.” Suomalaisen kesäillan hiljaisuus on luonnonihme itsessään, jota me emme ehkä osaa arvostaa tarpeeksi. Kuitenkin Suomi lienee ainoa Länsi-Euroopan maa, josta on vielä löydettävissä todellista erämaan rauhaa. Toivottavasti näin tulee olemaan myös tulevaisuudessa.

Oheinen kaakkurivideo toimii myös luontokuvaajatestinä: Jos jaksat katsoa videon alusta loppuun kyllästymättä, jopa mielihyvää tuntien, sinussa on potentiaalia luontokuvaajaksi. Kärsivällisyys ja luonnosta nauttiminenhan ovat luontokuvaajan tärkeimpiä, elleivät tärkeimmät, ominaisuudet.

Pikavoittoja on luontokuvauksessa harvoin luvassa. Toisaalta sellaisten metsästäminen on epäeettistä, ja usein vahingollista itse kuvauksen kohteelle. Lue lisää…

Kaakkuri räpyttelee siipiään

“Ei hyvyys saavu huutaen, se kulkee hiljaa kuiskaten.” (Eino Leino)

Jos elämäsi vapaahetket täyttää musiikki tai et osaa elää ilman kaupungin jatkuvaa taustamelua, ja ennen kaikkea jos hiljaisuus saa sinut vaivautumaan, minun kaakkurilampeni ei ole sinua varten.

Toisaalta jos rakastat hiljaisuutta ja sen antamaa mahdollisuutta vajota syvälle omaan sisimpääsi sekä nauttia siitä rauhallisesta tunnelmasta, jonka voit kokea vain keskellä suomalaista luontoa, kaukana sivistyneestä maailmasta, silloin kaakkurilampeni on juuri sinulle. Lue lisää…