Kesäillan rauhaa kaakkurilammella – Katso video

2 Kommenttia

”Hiljaa, hymyssä suin, keinuttaa tuuli uneen kaakkoain.” Suomalaisen kesäillan hiljaisuus on luonnonihme itsessään, jota me emme ehkä osaa arvostaa tarpeeksi. Kuitenkin Suomi lienee ainoa Länsi-Euroopan maa, josta on vielä löydettävissä todellista erämaan rauhaa. Toivottavasti näin tulee olemaan myös tulevaisuudessa.

Oheinen kaakkurivideo toimii myös luontokuvaajatestinä: Jos jaksat katsoa videon alusta loppuun kyllästymättä, jopa mielihyvää tuntien, sinussa on potentiaalia luontokuvaajaksi. Kärsivällisyys ja luonnosta nauttiminenhan ovat luontokuvaajan tärkeimpiä, elleivät tärkeimmät, ominaisuudet.

Pikavoittoja on luontokuvauksessa harvoin luvassa. Toisaalta sellaisten metsästäminen on epäeettistä, ja usein vahingollista itse kuvauksen kohteelle.

Ps.1. Kaakko on yksi kaakkurin vanhoista kansanomaisista nimityksistä. Muita ovat esim. kurakaakkuri, kakari, kuikka, pienkuikka, rantakuikka, lampikuikka ja kuikku. (Suomen linnut II, K. E. Kivirikko)

Ps.2. Tähän tyynellä lammenpinnalla torkkuvan kaakkurin videon kuvaushetkellä taltioimaani äänimaailmaan ei ole lisätty mitään, mutta olen muutamin paikoin ottanut pois itse varomattomuuttani aiheuttamiani ääniä. Samoin jouduin parista paikasta leikkaamaan pois yksinäisen hyttysen ininää. Hyttysen ininähän ei varsinaisesti kuulu lammella kuuluviin ääniin. Hyönteinenhän oli paikalla vain sen takia, että minäkin olin siellä.

 

 

2 Comments

  1. Leena Asikainen

    Tuttua oli.
    Nyt vaan on johto poikki ja ääntä en saanut, mutta tuommoista maisemaa olen tuntitolkulla katsonut. Se on hienoa.
    Ja ne äänet ovat uskomattomia. Aika vaikuttavia ja suorastaan tuntuu välillä pahalta kun täyden hiljaisuuden vallitessa kuulee kaakkurien “laulun”.

    • Olli

      Juu, näin on. Tunnelma on joskus maaginen. Tänään lammella oli samanaikaisesti lisäksi vielä neljä valkovikloa, jotka olivat usein äänessä ja lentelivät toisiaan jahdaten kuin lentonäytöksessä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.