Kuun halo, valokehä

23.10. 2018 näin ensimmäistä kertaa – muistaakseni – kuun valon synnyttämän halon pimeällä iltataivaalla. Erityisen selkeä ei valokehä ollut, ja minulta kestikin hetki ennen kuin tajusin, ettei kotini yläpuolella taivaalle kehittynyt tähtien osin ympäröimän vaalea kehä ollut vain hetkellinen nopeasti katoava erikoinen pilvimuodostelma.

Paljain silmin tuo valokehä ei todellakaan ollut kovin helposti havaittava, ja epäilenkin, ettei kovin moni minun lisäkseni sitä edes huomannut, vaikka se oli nähtävissä useita tunteja. Itsekin pääsin näkemään tuon kuun halon tarkemmin vasta haettuani kamerani – sekä tietenkin myös jalustan – jolloin kamerani kennolle tulivat ihailtaviksi sekä itse halokehä ja sen punertava sisälaita että koko valokehän synnyssä mukana olleet jääkiteistä koostuvat ohuet kuitumaiset yläpilvet. Sitä selkeämmin ilmiö oli havaittavissa, mitä enemmän kuvaa ylivalotti (kuva yllä). (Alla kuva siitä, miltä kuun halo suurin piirtein näytti paljaalle silmälle.) Lue lisää…

Viime elokuun toisena päivänä voimakas ukkorintama nousi suoraan talomme ylle. Tätä ei ollut tapahtunut useampaan vuoteen, sillä ukkoset näyttävän säännöllisesti ohittavan pitkän kotiharjuni, Suonenjoen Lintharjun. Ja sen harvan kerran kun ukkosfanina olen päässyt ukkosen mahtavista ääni- ja valonäytöksistä parvekkeeltani nauttimaan, silloin kyseessä on aina ollut tavanomaista voimakkaampi ukonilma.

Niin nytkin. Pari kertaa salama näytti jopa iskevän todella lähelle, ehkä vain muutaman sadan metrin päähän. Iskun kohdetta en myöhemmin löytänyt, mutta kaukana se ei voinut olla, sillä vielä seuraavana aamuna pihallani tuoksui palaneen hiilen haju.

Kun sitten myöhemmin tutkin myöhemmin ruutu kerrallaan kahta videolle taltioitunutta salamaa, minulle paljastui jotain yllättävää: Vaikka en ollut salamointia seuratessani tai niistä kuvaamiani videoita myöhemmin tarkastellessani sitä huomannut, niin yksittäiskuvien mukaan molempien salamaniskujen aikana taivas oli hyvin lyhyeksi hetkeksi värittynyt purppuraksi (lilaksi). Ensimmäisen salaman (kuva alla) aikana purppuraa väriä oli kuitenkin vain yhdellä ruudulla, mutta toisen voimakkaamman salamoinnin aikana purppuraksi värittyneitä ruutuja oli useita. Lue lisää…

Revontulet, Suonenjoki, Iisvesi, lokakuu 7, 2018

Viikko sitten, 7.10.2018, minulla oli harvinainen onni olla todistamassa Pohjois-Savon korkeudella harvinaisen korkealla taivaalla olleita voimakkaita revontulia. Mikä parasta, onnistuin tallentamaan tähtikirkkaalla loimunneet revontulet yhdellä jo etukäteen valitsemallani kuvauspaikalla. Valitettavasti kuitenkin vain yhdellä, sillä pohjoisten valojen maaginen loimu vaimeni erittäin nopeasti, ja aivan yhtä nopeasti kuin ne olivat taivaalle nousseet, niin yhtä nopeasti taivaankannen poikki kiemurrellut vyö vajosi kohti pohjoista horisonttia. Näytöksen upein vaihe kesti tuskin yhtä minuuttia.

Kuvia ei ole juurikaan rajattu, eikä niiden väritystä ole muutettu.
Lue lisää…

Suomalaisen luonnon ylivoimaisesti vaikuttavimpia äänikokemuksia tarjoavat  mielestäni suuret syksyiset kurki- ja laulujoutsenkerääntymät. Valitettavasti vain en tänä syksynä saanut kuvausreviirilläni juuri nauttia kurkien upeasti soivista konserteista, sillä syystä tai toisesta suuret kurkiparvet näyttivät ohittavan alueen pysähtymättä. Onneksi eivät kuitenkaan aivan kaikki, sillä muutamana päivänä yksi reilun sadan yksilön kokoinen lauma ruokaili linnuntietä vain muutaman kilometrin päässä kotoani. Useimmiten kurjet olivat kuitenkin aivan liian etäällä kuvaamisen kannalta, mutta eräänä iltana ne ruokailivat vain reilun sadan metrin päässä ennen lähtöään yöpymispaikalleen. Tuo lähtöhetki oli ikimuistoinen, sillä ylitseni lentävien kurkien luoma äänimaisema oli jotain, jota ei voi sanoin kuvailla.

Pari viikkoa myöhemmin olin sateisena päivänä seuraamassa vajaan sadan laulujoutsenen rauhallisesti ruskan värittämien puiden reunustamalla suurella peltoaukealla. Suurimman osan ajasta nämäkin linnut olivat melko hiljaisia, mutta silloin tällöin – usein täysin yllättäen – osa niistä aloitti kuorokonsertin, jota suuri osa laumasta kuitenkin tyytyi seuraamaan tyynen hiljaisina sivusta.

Kurkien konserttisali kartalla.

Laulujoutsenten kuoro kartalla

Harjalintu (Upupa epops) on Suomessa ajoittain, lähinnä syksyllä mutta joskus myös keväällä, käyvä vierailija. Laji on kuitenkin hyvin helppo tunnistaa erikoisen ulkonäkönsä takia. Oranssiin vivahtavan vaaleanruskean vartalonsa lisäksi harjalinnulla on nimittäin päälaellaan pitkä suippo mustakärkisten sulkien muodostama  töyhtö, jonka se silloin tällöin, etenkin häirittynä, avaa koko komeuteensa. Harjalinnun siivissä ja pyrstössä on puolestaan voimakkaan mustavalkeita leveitä juovia.

Kooltaan harjalintu on noin 26-30 cm, josta sen hoikka lievästi kaartuva nokka kattaa noin 5cm. Harjalinnun leveiden siipien siipiväli on puolestaan noin 45 cm.

Harjalintua tavataan pesivänä niin Aasiassa ja Afrikassa kuin Manner-Euroopassa, josta linnut kuitenkin muuttavat talvehtimaan Pohjois-Afrikkaan. Suomea lähin pesimämaa on Viro, jossa se pesii kuitenkin melko harvalukuisena.

Kaikki oheiset kuvat ja video ovat kuvattu syyskuussa 2018 Rautalammin Kerkonkoskella. Myös videon äänet on tallennettu kuvausten yhteydessä. Lue lisää…

Viime viikkojen aikana olen saanut poikkeuksellisen paljon pyyntöjä auttaa pulaan joutuneita lintuja. Ensimmäinen näistä koski kolmea vielä lentokyvytöntä kalalokinpoikasta, jotka olivat pudonneet rakennuksen katolla sijainneesta pesimäpaikastaan läheisen alakoulun pihalle elokuun alussa.  Koska lukuvuoden alku oli tuolloin vain muutaman päivän päässä, lintuja ei voinut jättää koulun pihalle. Myöskään niiden palauttaminen alkuperäiselle pesäpaikalleen läheisen, käytöstä poistetun koulun tasakatolle ei tullut kysymykseen, sillä sieltä ne todennäköisesti olisivat päätyneet melko pian uudestaan naapurikoulun pihalle.

Koska en talvisen akillesjännevammani takia voinut juurikaan juosta todennäköisesti karkuun pyrkivien lokinpoikasten perässä, pyysin apuuni kokeneen paikallisen linturengastajan, ja onnistuimmekin saamaan poikaset kiinni suuremmitta kivuitta. Poikasten rengastuksen jälkeen laitoin poikaset suureen haaviin siten, että yläpuolellamme lentäneet ja tilannetta hätääntyneinä seuranneet emot saattoivat koko ajan nähdä ne. Tämän jälkeen kannoin poikaset muutaman sadan metrin päässä olevaan lampeen emojen seuratessa tarkkaavaisina kulkuani taivaalta. Ja kävi kuten oli tarkoituskin:  Emot seurasivat perässäni lammelle, ja tilanne rauhoittui laskiessani poikaset uimaan vapaina lampeen. Tunne: Iloinen ja helpottunut.

Kalalokinpoikasten kiinniottopaikka kartalla.

Muutaman päivä myöhemmin hoitooni tuli siipivammainen aikuinen nuolihaukka. Kahden viikon hoitojakson, johon kuului kaksi eläinlääkärin tarkastusta sekä röntgenkuvaus, jälkeen toimitin Aamuksi nimeämäni linnun sitten Heinolan lintutarhaan jatkohoitoon. Siellä sen kuntoutuminen on eilen saamieni tietojen mukaan sujunut hyvin, ja se tultaneen aikanaan palauttamaan takaisin luontoon. Tunne: Iloinen ja hyvin tyytyväinen. Lue lisää…

Olen useina aiempina alkusyksyinä saanut seurata harmaahaikaroita hyvinkin läheltä. Tänä syksynä minulla ei kuitenkaan ole ollut siihen mahdollisuutta, joten ehdin jo uskomaan joutuvani pitkästä aikaa elämään harmaahaikarattoman syksyn.

Onneksi kohtalo kuitenkin päätti toisin ja lennätti yksinäisen nuoren harmaahaikaran pariksi päiväksi Suonenjoen Iisveden venesatamaan. Tosin kovinkaan moni paikallinen asukas ei lintua ehkä edes huomannut, sillä lajityypillisesti se ilmestyi kalastamaan jokisuun rantamatalikolle vasta hämärän alkaessa laskeutua.

Ensimmäisenä kuvausiltana harmaahaikaran käytöksessä ei ollut mitään yllättävää: Suurimman osan ajasta se seisoi joko paikoillaan tai sulkapeitettään pitkällä nokallaan puhdistaen. Muun ajan se käytti kahlaamalla hitaasti vedessä sopivaa syötävää etsien.

Toisena iltana se kuitenkin yllätti minut täysin, sillä kohta matalikolle astuttuaan se esitti minulle hauskan hyppivän tanssin. Samanlaisen, jonka olen kurkien nähnyt esittävän lajitovereilleen lukemattomia kertoja. Ero aikaisempiin näkemiini tanssiesityksiin vain oli se, ettei haikara ollut kurki ja kaiken lisäksi se oli aivan yksin. Vastaavaa käytöstä en ollut myöskään nähnyt harmaahaikaroilta kertaakaan aiempina syksyinä, vaikka olin viettänyt niiden seurassa lukemattomia tunteja.

Harmaahaikaran tanssipaikka kartalla

Harva eläin on Suomessa saanut niin paljon mediahuomiota, ennen kaikkea negatiivista, kuin gammayökkönen viime kuussa. Syy laajaan uutisointiin oli tietenkin keväällä ilmeisesti miljoonien Etelä-Euroopasta vaeltaneiden aikuisten perhosten toukkien aiheuttamat tuhot etenekin rypsi- ja härkäpapuviljelmillä heinäelokuun vaihteessa. Tällaiset massavaellukset ovat meillä onneksi melko harvinaisia mutta eivät suinkaan poikkeuksellisia. vastaavia on tapahtunut ainakin vuosina 1922 ja 1946. Viimeksi mainittuna vuonna kerrotaan toukkia olleen jopa niin paljon, että Turun radalla junien oli hidastettava vauhtiaan kiskoille liiskaantuneiden toukkien takia.

Elokuussa oli sitten toukista kehittyneiden toisen sukupolven perhosten ilmestyä ihmeteltäviksemme. Omakin puutarhani sai tuolloin oman osansa eli yhden ahkerasti kukilla mettä imeskelleen gammayökkösen. Näitä aikuisia yökkösiä on nyt sitten mahdollista nähdä jopa aina lokakuulle asti. Lue lisää…

Suursukeltajiin kuuluva keltalaitasukeltaja (Dytiscus marginalis), joka on yksi suurimpia kovakuoriaisiamme, on jo vuosia ollut puutarhani vesialtaiden vakituinen kesävieras. Niin tänäkin kesänä, mutta nyt sain tyytyä vain yhteen koiraspuoliseen yksilöön. Muuten ne ovat aina saaneet elää rauhassa omaa vedenalaista elämäänsä, mutta altaiden puhdistuksen yhteydessä olen ottanut ne hetkeksi talteen suojellakseni niitä vaurioitumiselta altaan tyhjennyksen ja siivoamisen yhteydessä.

Keski- ja Etelä-Suomen rehevissä järvissä ja lammissa elävä tumma, punaruskea ja vihreähohtoinen keltalaitasukeltaja on suhteellisen helppo tunnistaa suuren kokonsa (noin 30-35 millimetriä) ja peitinsiipien sekä etuselän keltaisten reunojen takia. Myös sen vatsapuoli ja jalat ovat keltaiset. Lue lisää…

Videolla esiintyvä lintu on elokuun alkupuolella hoidettavanani ollut aikuinen nuolihaukka, joka oli loukannut siipensä ilmeisesti törmättyään voimalinjaan. Tuona kahden viikon hoitojakson aikana eläinlääkäri tarkasti linnun kahdesti. Lisäksi sen molemmat siivet röntgenkuvattiin kerran, jolloin selvisi, ettei niissä ollut murtumia ja että linnulla siksi olisi hyvät mahdollisuudet kuntoutua vielä lentokuntoon.

Tällä hetkellä Aamuksi nimetty nuolihaukka on jo ammattitaitoisessa jatkohoidossa Heinolan lintutarhassa, jossa sillä nyt voimistuttuaan on paremmat olosuhteet saavuttaa takaisin lentokykynsä. Peukut Aamulle!

Tämän hyvin tieteellisen videon kuvaaminen oli mahdollista sen takia, että hoidossani viettämänsä kahden viikon ajan se oppi luottamaan minuun niin, että se saattoi suhtautua vierailuihini sen hoitohuoneessa hyvin rauhallisesti. Pääsääntöisesti se tyytyi uteliaana seuraamaan katseellaan liikkumistani läheisyydessään. Tällöin en voinut olla huomaamatta, että myös sen pää liikkui hyvin tarkasti omien liikkeideni tahdissa. Etenkin ruokkimistilanteissa. Tästä havainnosta olikin enää hyvin lyhyt matka tämän hyvin vakavan videon tekemiseen.

P.s. Videon haastattelu on tosiaankin kuvattu ja äänitetty haastattelutilanteessa. Lukuunottamatta häiritsevää taustasuhinaa mitään ei ole lisätty tai poistettu.