Epäonni potkii

Kommentoi

nuoliyökkönen, toukka, larva, grey dagger, acronicta psi, kuva, photo

Nuoliyökkönen, toukka.

Toiveeni on ollut edes kerran tänä kesänä kuvata myös piilokojusta, ja sitä varten suunnistin toissailtana kuvauskohteelle rakentamaan naamioverkoista kevyttä piilokojua.

No hyvinpä se luonnistui!

Edellisen viikonlopun myrsky oli tietenkin kaatanut tällekin metsätielle niin paljon puita, etten päässyt paria kilometriä lähemmäksi kohdettani.

Onneksi tie raivattiin seuraavana päivänä. Niinpä kävin pikapikaa pystyttämässä piilokojun ja häivyin saman tien, jotta otukset saavat rauhassa tottua kyhäämääni arkkitehtooniseen ihmeeseen.

Tänään taas kamerakorjaamolta soitettiin, ettei vanhaa laadukasta macro-objektiiviani voi enää korjata.

Ja tämä tietenkin sillon,  kun minulla olisi jännittäviä perhosentoukkia kuvattavana.

Ei auttanut kuin tökätä loittorengas lyhyen zoomin ja kameran väliin. Yhdistelmällä kyllä pääsee kuvaamaan tosi läheltä, mutta kuvien laadussa on toivomisen varaa. Pitäisiköhän sijoittaa euroja uuteen optiikkaan? Se jää nähtäväksi.

Alla kuva tänään kuvaamastani nuoliyökkösen toukasta (Acronicta psi). Toukka poikkeea monien muiden yökkösten toukista siinä, että se on karvainen. Lisäksi sillä on hauska tornimainen selkäkyhmy.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.