Lintujen lentokuvissakin on oltava kaunis tausta

Kommentoi

En henkilökahtaisesti ole ollut kovin innostunut ottamaan linnuista lentokuvia, sillä niihin on useimmiten lähes mahdoton saada millään tavalla omaa silmääni miellyttävä tausta.

Toisaalta niinä harvoina kertoina, kun olen löytänyt itseäni miellyttävän paikan kuvata lentäviä lintuja, olen pyrkinyt myös useimmiten pyrkinyt tilanteen käyttämään.Satuin pari päivää sitten läheiseen Iisveden venesatamaan samaan aikaan, kun siellä oli lokkiparvi kalastamassa.

Aluksi en nähnyt tilanteessa mitään mielenkiintoista,mutta aikana näkymää tutkien hoksasin rantakoivikon, jonka edustalla lokit silloin tällöin kävivät syöksyjään tekemässä.

Niinpä – jälleen kerran – oli pakko yrittää saavuttaa se, minkä olin jo ehtinyt sieluni silmin näkemään. Tulokset voitte arvioida itse.

Naurolokki lentää

Naurulokki koivikko taustanaan.

Naurulokki lentää värikkäässä maisemassa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.