Mikä on tämä suuria tunteita herättävä pienen pieni luonnonesine ?

Kommentoi

Liito-oravan papana

 Sanamukaisesti kompastuin tähän pieneen keltaiseen riisinjyvään pari päivää sitten karakuvausten aikana.

Pienestä koostaan (9 mm) huolimatta kuvan kohde ei ole vähäpätöinen.  Päinvastoin, sillä se on vuosien kuluessa herättänyt suomalaisissa hyvin voimakkaita ja ristiriitaisia tunteita.

Joissakin se on herättänyt pelkoa, joissakin jopa vihaa. Toisissa taas iloisia löytämisen tunteita.

Toisaalta se on usein saanut mediassa todella paljon tilaa, toisaalta osa ihmisistä ei halua puhua siitä lainkaan.

Hyvin harvat meistä ovat koskaan sellaisen nähneet. Toisaalta jotkut niistä, jotka ovat sen nähneet, toivovat, etteivät olisi koskaan niin tehneet.

Jotkut sellaisia etsivät, toiset piilottavat. Joidenkin taas väitetään jopa levittävän niitä joitakin toisia terrorisoidakseen.

Noista aineksista keskinkertaisellakaan näytelmäkirjailijalla ei olisi minkäänlaisia vaikeuksia luoda suomalaisten suhteesta luontoon kertovaa tragikomediaa!

Oma suhtautumiseni löydökseen oli kuitenkin kylmän akateeminen:

Otin näytteet, kuvasin ne ja tein ilmoituksen löydöksestä Pohjois-Savon ELY-keskukseen.

Sen,  mitä kerroin ELY-keskukselle löytäneeni , selviää tästä linkistä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.