Näe videolta millaisessa tilanteessa otin tunnetun Koskikara ja Nelikulmio-kuvani.

Kommentoi

Aina siitä lähtien, kun vuosia sitten otin tunnetun Nelikulmio-kuvani, olen – tuntien alkuperäisen kuvan heikkoudet – toivonut joskus saavani tilaisuuden ottaa uuden vastaavanlaisen kuvan. Sitä tilaisuutta ei kuitenkaan ole koskaan tullut, vaikka periaatteessa joka ikinen talvi, mukaan lukien tämä, olen käynyt samalla Nelikulmion kuvauspaikalla tutkailemassa kuvausmahdollisuutta.

Syy, miksi palaan jälleen kerran tähän aiheeseen, on yksinkertaisesti siinä, että siivotessani videoarkistoani törmäsin useampaan vuonna 2013 ottamaani videoklippiin, joissa on nähtävissä lähes identtinen tilanne kuin se, jossa Nelikulmion aikoinaan otin.

Niinpä oheinen video tarjoaa mahdollisuuden myös sellaiselle, joka ei tunne tarkemmin vekkulin koskikaran käytöstä, nähdä omin silmin, millaisissa puuhissa koskikara oli Nelikulmion kuvaushetkellä. Itse asiassa onpa tarkkasilmäisen jopa mahdollista nähdä lähes nelikulmion näköisiä vesivanoja karan niskassa sen nostaessa päänsä nopeasti ylös vedestä! Huviksensa ei koskikara kuitenkaan päätänsä kosken pinnan alle paina, vaan se näin tehdessään tutkii vedenpohjaa mahdollisen aterian toivossa.

Nelikulmion ja videon kuvauspaikat ovat kuitenkin erit. Nelikulmion kuvasin Rautalammin Konnekoskella, kun taas video on kuvattu Rautalammin Ahvenkoskella.

Konnekoski kartalla. Ahvenkoski kartalla.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.