Satojen kurkien unohtumaton yhteiskonsertti – Kuuntele itse!

Kommentoi

Noin viikko sitten sain harvinaisen tilaisuuden seurata yli tunnin ajan lähes 400 kurjen ruokailua suurella peltoaukealla Rautalammin Rastunsuolla. Valitettavasti lauma oli liian kaukana valokuvattavaksi, mutta se ei jäänyt kismittämään lopulta lainkaan, sillä juuri ennen auringon painumista metsänrajan alapuolelle sain kokea todella ikimuistettavan luontoelämyksen:

Siihen asti melko hiljaisena ruokaa etsivä joukko alkoi yhtäkkiä äännellä yhteen ääneen.  Satojen samaan aikaan kovaäänisesti huutavien kurkien äänten luomaa sadunomaista tunnelmaa vielä tehosti lintujen sointuvien huutojen synnyttämä kaiku. Sitä olisi kyllä jaksanut kuunnella kauemminkin.

Valitettavasti vain suurin osa kurjista nousi kuitenkin hetken päästä suurille siivilleen ja suuntasi ilmeisesti kohti yöpymisalueitaan. Aivan autioksi ei paikka kuitenkaan jäänyt, vaan reilut 50 lintua jäi jatkamaan vielä kesken jäänyttä ruokailuaan.

Videolla vain ensimmäisten viiden sekunnin aikana nähtävä kurjet ovat kuvattu tuona iltana. Muu kuvamateriaali on kuvattu Rastunsuolla vuosi sitten.

Katso Rastunsuon konsertoivien kurkien sijainti kartalla.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.