Nälkiintynyt nuori maakotka pääsi Heinolan lintutarhan osaavaan hoitoon

Kommentoi

Lauantaiaamuna sain paikalliselta metsästäjältä ilmoituksen syrjäisellä metsäautotiellä nähdystä mahdollisesti lentokyvyttömästä maakotkasta. Onneksi lintu löytyi minulle kuvaillusta paikasta, ja vain noin tunti soiton jälkeen nuori nälkiintymisen heikentämäksi paljastunut nuori maakotka olikin jo sylissäni, ja sen matka hoitoon alkoi: Ensin minun autotalliini odottamaan linnut erittäin hyvin tuntevan eläinlääkäri Jussi Aallon  tutkimusta, ja seuraavana päivänä – jos eläinlääkäri katsoisi nuoren kotkan vielä elinkelpoiseksi – kohti Heinolan lintutarhaa.

Heinolan lintutarhahan on minulle tuttu jo vuosien ajalta, sillä olen saanut lintutarhan Olli Vuorelta (myös yllä olevalla videolla) aina neuvoja lintujen hoitoon niitä tarvitessani. Lisäksi olen aiemmin toimittanut lintutarhan hoidettavaksi lintuja, esim. kaakkurin ja merikotkan, jotka molemmat voitiin myöhemmin palauttaa luontoon.

Onneksi nuori maakotka läpäisi tarkastuksen, ja saatoin helpottuneena ottaa yhteyden Olliin ja sopia linnun tuomisesta seuraavana päivänä. Kun sitten sunnuntaina kurvasin yli kahden tunnin ajomatkan jälkeen lintutarhan pihaan, maakotkaa odotti sekä Ollin henkilökohtaisesti tarjoama kevyt tervetuliaisateria että asianmukaiset hoitotilat. Niinpä oli helppo jättää nuori maakotka sinne, sillä tiesin sen saavan parhaan mahdollisen hoidon.

Heinolan lintutarha Facebookissa

Heinolan lintutarhaan v. 2004 toimittamani kaakkurin tarina.

Syksyllä 2013 pelastetun merikotkan tarina sekä vapauttaminen luontoon talvella 2014 (YLE).

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.