Puolikas metsäjänis valmiina astumaan näyttämölle

1 Kommentti

Metsäjäniksen kuvaukset ovat sujuneet yli odotusten, mutta kompuroimatta en toki ole selvinnyt.

Tästä esimerkkinä tilanne, jossa jänikset yllättivät minut täysin tulemalla ennakoimattoman lähelle.

Tästä syystä minulla oli ensimmäistä kuvaa ottaessani kamerassa todella pienten lintujen ottamiseen tarvittava optiikka.

Seurauksena oli se, että ensimmäisessä kuvassa on vain puoli jänistä, koska enempää ei “kameraan” mahtunut.  Kuvaa ei siis ole rajattu lainkaan.

Jänis lähikuvassa.

Myöhemmin ongelmana oli se, että jänisten ja minun välissä oli metallisia kasteluputkia, jotka leikkaavat kuvan tosi inhottavasti.

Jäniksen leikatut korvat.

Näin ollen useita kuvia oli pakko rajata, etteivät putket näkyisi.

Jänis lipoo huuliaan.

Onneksi kuitenkin lopuksi sain kuvia, joissa taustan kauneutta ja epätavallista valoa oli mahdollisuus yrittää käyttää hyväksi.

Etenkin olen tyytyväinen edellisessä jutussani näyttämäni kuvan lisäksi toisesta, jossa jänis istuu metsän siivilöimän laskevan auringon valokeilassa.

Vaikutelma on kuin näytelmän tähti olisi juuri astumassa näyttämölle, vaikka todellisuus oli juuri päinvastainen.

Hetken päästä töpöhäntä pomppi pois kuvasta. Tätäkään kuvaa ei ole rajattu lainkaan.

Illan tähti valmiina esitykseen.

1 Comment

  1. Vesa

    Jotenkin on aina ajatellut, että vaihtopuvussa jänis on rumimmillaan, mutta niin vaan menee käsitykset uusiksi. Itse asiassa turkissa on ainakin neljää väriä; valkoista, ruskeaa, harmaata ja mustaa. Kertakaikkisen kauniita kuvia kauniista jäniksestä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.