Terveisiä talven vangiksi jääneeltä yksinäiseltä laulujoutsenelta.

Kommentoi

Laulujoutsenen nokasta tippuu vettä.

Kävin tänään tervehtimässä yksinään sulassa koskipaikassa talveaan viettävää loukkaantunutta laulujoutsenta. Ilmeisesti sen jalkavamma on parantunut kohtuullisen hyvin, koska se pystyy liikkumaan vaivattoman näköisesti virtaavassa vedessä.

laulujoutsenen kaula.

Ilmeisesti sen jalkavamma on parantunut kohtuullisen hyvin, koska se pystyy liikkumaan vaivattoman näköisesti virtaavassa vedessä. Valitettavasti laulujoutsen oli kuitenkin saanut uuden vamman sitten viime näkemän.

Laulujoutsen painaa päänsä veden alle.

Paikallisen asukkaan mukaan se oli vaurioittanut oikeaa siipeään viikonlopun aikana. Miten vammautuminen oli tapahtunut, siitä asukkailla ei kuulemma ollut tietoa. Helpotuksekseni vamma ei kuitenkaan vaikuttanut vaikeuttavan sen elämää juurikaan.

Kaiken varmuuden vuoksi otin vammasta kuvan, jonka lähetin sitten eläinlääkärin tutkittavaksi.Toivottavasti hänen asiantuntijalausuntonsa tukee minun maallikkokäsitystäni linnun vamman vakavuudesta.

Vietin koskella reilun kolme tuntia, jona aikana keskityin olosuhteiden pakosta lähinnä videokuvauksiin.Muutamia joutsenenkaulatutkielmia kuitenkin sain aikaiseksi, joten ei aika valokuvausmielessä aivan hukkaan mennyt.

Tästä voit halutessasi lukea kertomuksen yksinäisen joutsenen löytymisestä: Yksinäinen laulujoutsen talven vankina. 

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.