Jos tekivät – kuten edellisessä blogissani kerroin – Norjan maisemat suuren vaikutuksen, yhtään sen vähemmän henkeäsalpaava ei ole Madeiran ikivihreän saaren luonto.
Cabo Girao, Euroopan korkein merenrantajyrkänne.
MATKAKERTOMUKSIA, Norja, Valokuvaus
Sininen Norja – Diasta digikuvaksi 2/3
Sininen merimaisema vuorineen.
Vuonna 2001 Sisä-Savon kameraseura teki ikimuistettavan kuvausmatkan Pohjois-Norjaan.
Ikimuistettava reissu oli etenkin matkakumppaneilleni, jotka erehtyivät laittamaan minut
rattiin kaikkein kimuranteimmille tieosuuksille.
Eräs heistä totesikin myöhemmin, että hengissä selviämisemme moisessa vauhdissa oli vähintään pieni ihme.
JOUTSENET, Valokuvaus
Laulujoutsenia vastavaloon – Diasta digikuvaksi 1/3
Digikuvaus on tehnyt valokuvaamisesta helpon jokamiehentaiteen.
Ennen kuvaaminen oli vaikeampaa jo siitä syystä, että kuvan oikein valottaminen jo kuvanottohetkellä oli huomattavasti tärkeäpää kuin nyt.
Esim. diafilmille kuvattaessa ylivalottamista siten, että kuva ns. paloi puhki, oli varottava viimeiseen asti.
Kuva: Laulujoutsen ui iltaruskon oranssin väriseksi maalaamassa vedessä kevätjäät taustanaan.
MATKAKERTOMUKSIA, Venäjän Karjala
Pettynyt matkaaja Laatokan Valamon luostarissa.
Neitsyt Marian ikoni. Valamon luostari, Laatokka, Venäjä.
Silläkin ehdolla , että joku sohaisee minua tikulla silmään vanhoja muistellessani, en voi olla kertomatta vuonna 2008 tekemästäni lyhyestä reissusta Valamon luostariin keskelle Laatokkaa.
Odotukset tuota historiallista paikkaa kohtaan olivat suuret. Etenkin koska olin kuullut, kuinka paljon luostarisaaren miljöön ennallistamisen eteen kerrottiin tehdyn työtä.
Nyt matka saareen lähti menemään mönkään jo alusta lähtien, sillä sää oli kylmä ja pilvinen. Siten Laatokan kauneudesta ei päässyt pitkän kantosiipialusmatkan aikana lainkaan nauttimaan. Lue lisää…
Jää ja lumi, Luontokuvaus
Kuhmon Lentuankosken jäinen pantteri ja peikko avaruudessa.
Alla olevilla kuvilla ei maineeni valokuvaajana todennäköisesti kasva, mutta kuviin liittyvä opetus on kertomisen arvoinen:
Väkisin yritämällä ei tule kuin paha mieli.
Kävin näet nostalgisella lomamatkalla syntymäkotikunnassani Kuhmossa. Alkuperäinen ajatukseni oli ottaa vain ja ainoastaan itselleni tärkeistä paikoista maisemakuvia, mutta tähän ei aurinkoisen sään takia ollut mahdollisuutta.
Lopulta päädyin Kuhmon kupeella juoksevalla Isolle Lentuankoskelle, ja aikani kosken kuohuja ihmeteltyäni huomioni kiinnitti muutama mielenkiintoisen muotoinen jäänreuna.
Jäinen pantterin pää.
KOSKIKARAT, Luontokuvaus, Valokuvaus
Koskikara kuohuvalla merellä ja muita pitkän valotusajan kokeilun tuloksia.
Eilisen tiedustelureissun innoittamana syöksyin tänään Konnekosken kiviselle rannalle , ja sijoittauduin lumipukuun piiloutuneena eilen huolella valitsemalleni kuvauspaikalle.
Kaiken lisäksi olin paikalla ajoissa, mikä yleensä on jokaiselle ranskankielentaitajalle lähes mahdottomuus.
Kaikki oli siis kunnossa, paitsi että karat eivät suostunet tulemaan kuvattaviksi, vaan istuivat ilkkuvan näköisinä kosken vastarannalla.
Vasta yli kahden tunnin odottelun jälkeen ne tulivat lähelleni, mutta siinä vaiheessa valon suunta ja ennen kaikkea määrä olivat muuttuneet siinä määrin, että minun oli joko lopetettava kuvaaminen tai keksittävä uusi kuvaussuunnitelma.
Kuva: Koskikara jäisellä kivellä Konnekoskessa.
Jää ja lumi, KOSKIKARAT, Rautalampi
Konnekosken koskikara ja jäinen arvoitus.
Suunnistin tänään aamupäivällä, aivan liian myöhään, itselleni hyvin tutulle Rautalammin Konnekoskelle.
Tarkoituksena oli ensisijaisesti selvittää, olisiko siellä enää tähän aikaan vuodesta koskikaroja ja jos olisi, mistä ja mihin aikaan niitä olisi järkevä kuvata. Kyseessä oli siis tiedustelureissu mahdollisia tulevia kuvauksia varten. Noin parin tunnin kosken partaalla istuskelun aikana sainkin todennäköisesti selvitettyä kaiken tarvitsemani. Toki tarkoitukseni ei ollut olla täysin kuvaamattakaan, vaikkei se siis ollut reissuni päätarkoitus.
Tosiasiassa sain karan mieleiselleni kuvaushollille vain yhden ainoan kerran. Tällä kertaakin lintu vain yllätti minut sijoittumisellaan sen verran, että jouduin ottamaan kuvan aivan liian nopeasti ehtimättä miettiä juurikaan kuvan asettelua.
Kuva: Koskikara sinisen kosken keskellä.
Kertomukset, LUONTO JA IHMINEN, Telkkä
Repsahdin telkkään – Tosi kertomus kuvaajan ja kuvattavan oudosta ystävyydestä.
Nuori telkkäystäväni lähikuvassa
Tuntemattomat ovat luontokuvaajan tiet:
Näin voisi ainakin päätellä siitä, että vain viikko sen jälkeen kun tarina uskomattomasta kuikkauinnista oli julkaistu, kirjoitin toisen lähes yhtä hämmentävän tositarinan minun ja yksinäisen nuoren telkän välille syntyneestä oudosta ystävyydestä.
Repsahdin telkkään
“Kesän kuluessa luontokokemukseni tuntuvat siirtyvän uhkaavan lähelle uskottavuuden rajaa. Tosin vika ei ole kokonaan minussa, sillä tarinoissani esiintyy myös toinen osapuoli, aito luontokappale, joka tosin ei ole pyytänyt omaa käyttäytymistään millään tavalla kommentoimaan.
Toisaalta, jos se osaisi kertoa kohtaloittemme sattumanvaraisesta hetkellisestä yhteenpunoutumisesta, sen tarina voisi olla kovin erilainen.
Tällä kertaa pakinan kohteena on nuori telkkä, jonka kohtasin pari päivää legendaarisen kuikkauintini jälkeen.
Tapahtumaketju alkoi siitä, että huomasin nuoren yksinäisen telkän ruokailevan pienellä lahdella aivan vuokramökkimme läheisyydessä. Siro lintu sukelteli vähän väliä pinnan alle hakemaan ruokaa ponnahtaakseen hetken päästä kuin ongen koho takaisin veden pinnalle.
Kuvasin lintua hetken rantakivikosta, mutta sitten päähäni pälkähti vastustamaton ajatus, jälleen kerran. Niinpä täytin kuvaustarkoituksiin hankkimani kumiveneen ja soudin varovasti pienten sirojen suomenlumpeiden ja keltaisten ulpukoiden kukkasillaan koristamaan idylliseen lahdenpoukamaan. Lue lisää…
Kertomukset, Kuikka, LUONTO JA IHMINEN
Unohtumataton kuikkauinti – Uimarin ja kuikan kohtaaminen kesäillassa.
Kuva: Kuikkaperhe nukkuu kesäillassa.
Kuikan, Pohjois-Savon maakuntalinnun kuvaaminen on jäänyt osin itsestäni riippumattomista syistä erittäin vähälle. Kuikkakuvien arkiston lähes totaalinen tyhjyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei minulla olisi lajista mielenkiintoisia muistoja. Päinvastoin!
Esimerkiksi alla kerrottu tosi tarina minun ja kuikan tasavertaisesta kohtaamisesta tyynenä kesäiltana v. 2005 on varmasti yksi mieleenpainuvimpia luontokokemuksiani.
P.s. En suosittele kenenkään toistavan koettani, sillä se vaatii erinomaista uimataitoa ja syvässä vedessä uiminen on aina vaarallista.
Kuikkauinti
Viima lauantaina sain kokea hyvin merkillisen kohtaamisen: Olin juuri lämmittänyt vuokramökkimme saunan ja aikani löylyhuoneessa hikoiltuani päätin palkita itseni pitkän laiskottelupäivän jälkeen rauhallisella uintiretkellä äänettömässä kesäillassa.
Heti veteen päästyäni havaitsin tutuksi tulleen kuikkaperheen toisen emolinnun nuokkuvan puoliunessa paikallaan metsänrajan taa laskevan auringon viimeisissä säteissä. Koska matkaa ruoikon laidassa levollisena kelluvaan lintuun oli vain reilut sata metriä, en voinut vastustaa äkillistä päähänpistoa yrittää lähestyä sitä uimalla. Lue lisää…
Kuukkeli
Kamera kääntyi kuukkeliin.
Aina ei voi saada, sitä mitä haluaa: Kuvittelin pakkasten jatkuvan hamaan huhtikuuhun hurmaavine huurrejoutsenkuvauksineen.
Vaan stoppi sille näyttää tulleen.
Samoin käynee myös hyvin alkaneiden koskikarakuvausten.
Kaiken hyvän lisäksi pihani kuusitiaisetkaan eivät näytä olevan kuuluisuudenkipeitä ja haluavan kuvattavan itseään.
Kuva: Kuukkeli metsän pimennossa.
Viime päivien luetuimmat
-
